Automerkkien suomalaisten www-sivujen arviointia
Nettisivut ovat automerkeille tärkeä myyninedistämiskanava. Vaikka ne eivät esitteitä olekaan syrjäyttäneet, niillä on merkitystä ensikontaktin luomisessa ostajaehdokkaaseen ja vanhojen asiakassuhteiden ylläpidossa. Viime vuosina sivut ovat muuttuneet varsin ammattimaisesti tehdyiksi ja sisältö on laajentunut. Osa suomalaisista merkkien sivuista tehdään ulkomailla yhtenäisesti muiden maiden sivujen kanssa. Osa luottaa kotimaiseen ammattitaitoon.
Tässä on arvioitu eri automerkkien suomalaisia www-sivuja marraskuun lopussa 2005. Yleisin puute sivuilla on se, ettei eri malliversioista ole erikseen kuvia, vaan kuvat esittävät runsaasti lisävarusteltuja yksilöitä. Kokonaisuutena sivuilla olevat kuvat ovat kuitenkin parissa vuodessa selvästi parantuneet. Kuvia on tarjolla isompina ja myös turhaa taiteellisuutta kuvien informatiivisuuden kustannuksella on entistä vähemmän. Sivut on katsottu resoluutiolla 1280x1024, jota myös kuvat esittävät. Tällä resoluutiolla ruudun leveys on enimmäkseen varsin tehottomasti hyödynnetty. Selaimena on käytetty Firefoxia, ja sivujen asettelussa ja toiminnassa Firefoxilla esiintyneitä pieniä puutteita on tarkasteltu Internet Explorerilla. Näitä puutteita oli automerkkien sivuilla huomattavasti tavanomaista enemmän.
Kärkikolmikoksi arvioinnissa nousi Mazda, Toyota ja Volvo. Näistä Mazda on parasta tasoa selkeydessä. Toyota ja Volvo taas keräävät huippupisteitä tiedon määrässä ja ajantasaisuudessa. Viimeiseksi jäävät Fiatin ja Minin sivut. Molemmilla olennaisimpana puutteena on vähäinen tiedon määrä.