Auton vuokraaminen ulkomailla

Auton vuokraaminen lomakohteessa auttaa monessa tapauksessa käyttämään lomapäivät hyödyksi sen sijaan, että käyttäisi aikaa ajamalla omalla autolla Suomesta Eurooppaan. Auton vuokraamisessa on kuitenkin monta sudenkuoppaa, joista on syytä olla tietoinen. Autonvuokraus on valitettavasti toimiala, jossa asiakkaan tietämättömyyden hyväksikäyttäminen ja huijaaminen on arkipäivää.

Hotellit varataan nykyään usein varaussivustojen kautta hyvällä menestyksellä. Autonvuokraukseen ei ole syntynyt yhtä vahvoja varaussivustoja, ja välittäjien käytöstä on aiheutunut paljon ongelmia. Vastuukysymykset ovat selvempiä, kun varaa auton suoraan vuokraamoketjulta.

 

Suuri ketju on varmin valinta

Euroopassa suurimmat vuokraamoketjut ovat Europcar, Hertz, Sixt ja Avis. Näistä Sixt on ykkönen Saksassa, mutta heikompi monissa muissa maissa. USA:ssa suurimmat ovat Hertz, Avis sekä Enterprise, johon kuuluvat myös National ja Alamo.

Nämä suurimmat toimijat ovat perustaneet tai hankkineet omistukseensa halvempia brandeja, jotka sijoittuvat yleensä keskihintaluokkaan. InterRent on Europcarin tytäryhtiö. Firefly, Dollar ja Thirfty ovat Hertzin tytäryhtiöitä. Aviksen halvempi merkki on Budget.

Suurten ketjujen rinnalla toimii pienempiä ketjuja ja ketjuihin kuulumattomia vuokraamoja, jotka ovat usein merkittävästi halvempia. Esimerkiksi Saksassa on näkyvästi esillä Buchbinder/Global Drive. Keskustelupalstoilla nämä halpavuokraamot saavat ankaraa kritiikkiä osakseen. Tyypillisiä ongelmia ovat kohtuuttoman pitkät jonot vuokraamon tiskillä, selvästi varattua vaatimattomamman auton antaminen ilman hyvitystä ja rahastaminen tankkausmaksuilla. Paikallisesti esimerkiksi etelän lomakohteissa voi asiallisesti toimivilla yksityisillä vuokraamoilla olla merkittävä markkinaosuus. Pienillä vuokraamoilla voi olla vaikeuksia toimittaa sijaisauto, jos vuokrattu auto menee rikki.

 

Halvinta hintaa etsimässä

Kaikilla merkittävimmillä vuokraamoketjuilla on suomenkielinen varaussivusto, samoin muutamilla pienemmillä ketjuilla, kuten Euroopassa laajenevalla Alamolla. Aikaisemmin halvin hinta läytyi usein muualta kuin suomenkieliseltä sivustolta, mutta Euroopan komission vaatimuksesta suuret ketjut luopuivat erilaisesta hinnoittelusta Euroopassa asiakkaan kotimaan perusteella. Ulkopuolisia varaussivustoja ja hintavertailupalveluja voi käyttää hyväksi hintavertailussa, vaikka varauksen tekisikin vuokraamoketjun omalta sivustolta.

Hintojen vertailemista vaikeuttaa se, että osa hinnoista sisältää vapaat ajokilometrit ja toisissa on kilometrirajoitus. Lisäkilometrit ovat yleensä kalliita, joten parasta on vuokrata auto ilman kilometrirajaa, jos on pienikin epäilys rajan ylittymisestä.

Vuokraaminen on hyvin eri hintaista eri maissa. Kirjoitushetkellä kolmelta suurimmalta vuokraamoketjulta saa 1-2 kuukauden päähän varattua Opel Astran kolmeksi päiväksi alle 100 eurolla Espanjassa, Portugalissa ja Kreikassa. Myös kalliiden autojen Tanskassa samoin kuin Englannissa se onnistuu alle 150 eurolla. Useimmat muut Euroopan maat sijoittuvat 150-200 euron luokkaan. Italiassa ja Norjassa tarvitaan yli 200 euroa, Ranskassa ja Itävallassa enimmäkseen yli 250 euroa. Sveitsissä hinnat ovat 300 euron tasolla.

Premium-autojen ja katumaasturien vuokrahinnat ovat monissa maissa moninkertaiset pieneen perheautoon verrattuna. Saksassa, Espanjassa ja Ruotsissa premium-autojen vuokrista ei peritä kovin suurta ylihintaa.

Yleensä vuokralle tulevan auton merkkiä ei pysty etukäteen varaamaan. Ford Focus tai vastaava voi olla yhtä hyvin vaikkapa Citroën C4, mutta hyvin usein myös maantieominaisuuksiltaan vaatimattomampi pieni tila-auto, kuten Renault Captur. Kalleimmatkin ketjut yrittävät toistuvasti tarjota tilalle selvästi halvempia ja pienempiä autoja, jos haluttua autoluokkaa ei ole tarjolla. Myös vuokraamoiden autoluokittelut ovat normaaleista luokitteluista poikkeavia. Esimerkiksi Saksan Sixtin mielestä VW Passatin kanssa samaa luokkaa edustaa Opel Mokka.

 

Tarkkana täytyy olla

Auton vuokraamiseen tarvitaan luottokortti, ja usein kortille tehdään summaltaan huomattava katevaraus, joka puretaan palautettaessa auto ehjänä. Vuokraajalta vaadittava vähimmäisikä on usein 21 vuotta, ja joissakin tapauksissa hieman tätäkin vanhemmat joutuvat maksamaan korkeampaa hintaa. Joillakin vuokraamoilla on myäs enimmäisikäraja. Autoa saavat kuljettaa vain ne henkilöt, jotka on merkitty vuokrasopimukseen, ja luonnollisesti näistä lisäkuljettajista veloitetaan lisähintaa.

Auton palauttaminen ainakin saman maan sisällä toiselle paikkakunnalle onnistuu yleensä pieneen lisähintaan. Jos autolla matkustetaan toiseen maahan, on siitä sovittava etukäteen. Kalliimman luokan autojen viennissä Itä-Euroopan maihin on yleensä rajoituksia. Jo autoa varattaessa talviaikaan Keski-Euroopassa täytyy varmistua siitä, onko auto varustettu talvirenkain ja ovatko sellaiset tarpeen. Jos ajetaan toiseen maahan pitää selvittää kussakin maassa tarvittavat varusteet. Esimerkiksi Ranskassa tarvitaan alkotesteri ja Itävallassa täytyy hankkia moottoritiemaksutarra. Italiassa on syytä olla tarkkana kaupunkikeskustojen ajorajoitusten (ZTL-alueet) kanssa.

Ennen auton käyttöönottoa on tarkastettava sen kunto. Vuokraamon antamaan tulosteeseen on merkitty ajoneuvon vauriot, mutta tiedoissa on usein puutteita. Jos havaitsee merkitsemättömiä vaurioita, on ne yhdessä vuokraamon edustajan kanssa merkittävä lomakkeeseen. Muuten vaurioista vastaa itse. Autosta voi ottaa myös valokuvia, mutta niiden todistusvoima on kyseenalainen.

Autoa palautettaessa pitäisi saada kirjallinen palautuslomake, johon on kuitattu auton kunto ja polttoaineen määrä tarkistetuksi. Tämän saanti on usein ongelmallista, koska palautuspaikalla ei aina ole henkilökuntaa, joka voisi auton välittömästi tarkastaa. Esimerkiksi lentokentillä vuokraamon toimisto on usein aivan eri paikassa kuin palautuspiste.

Vuokrasopimus tehdään aina auton noutopaikan vuokraamon kanssa, joten myös reklamaatiot tehdään tarvittaessa sinne. Käytännössä isojen vuokraamoketjujen Suomen toimistot auttavat kyllä asioiden selvittelyssä. Euroopan kuluttajakeskus ja Euroopan komissio ovat sopineet suurimpien vuokraamoketjujen kanssa, että kuluttajille annetaan vuoden 2015 lopusta alkaen mahdollisuus kyseenalaistaa autolle aiheutuneet vahingot ennen maksun perimistä. Vuokraamoilla on kuitenkin oikeus periä luottokortilta automaattisesti sakot ja niiden selvittelykustannukset.

Timo Nurmela 19.4.2016

Takaisin