Renault
Renaultin mallisukupolvet ovat olleet yleensä pitkäaikaisia ja vanhat mallit ovat usein säilyneet tuotannossa vielä uusienkin rinnalla. Esimerkiksi 6, 12 ja 16 jatkuivat 80-luvun alkuun, vaikka seuraajat oli esitelty jo vuosia aikaisemmin. Kehitys viitosesta Clioon on hyvin selkeä: pientä kasvua joka vaiheessa. Kehityslinja 6-14-9-19-Mégane-Mégane II on epätasaisempi. R9 oli varsin pieni ja kevyt auto ottaen huomioon, että se oli porrasperäinen ja itse asiassa 14:n selkein seuraaja oli myöhemmin esitelty 11.
12-18-21-Laguna-Laguna II on myös edennyt melko tasaisin askelin. Laguna oli kuitenkin paljon painavampi auto kuin 21. 1970-luvun puolivälissä esiteltiin 20/30, jotka olivat paljon 16:tta suurempia autoja, vaikka 20:n ainoa moottori olikin aluksi 1,6-litrainen. Malliston alapäässä oli pitkään samana pysynyt R4, jonka jälkeen tuli pienikokoinen Twingo.
Viimeisissä muutoksissa mallien painot ovat pysytelleet useimmista kilpailijoista poiketen lähes ennallaan. Renaultilla painoa lisäävä panostus turvallisuuteen alkoi voimistua jo 90-luvun puolivälin malleissa.
Audi BMW Citroën Fiat Ford Honda Mazda Mercedes Mitsubishi Nissan Opel Peugeot Renault Toyota VW Volvo