Toyota Corolla (1997 - 2001)

 

Maailman suosituin automalli Toyota Corolla oli selvinnyt melko vähäisillä teknisillä muutoksilla ensimmäisen etuvetomallin esittelystä (1983) lähtien. Uudessa mallistossa oli haettu persoonallisempaa ilmettä mm. keulan muotoilulla ja panostettu turvallisuuteen. Corolla olikin luokkansa ensimmäinen auto, jossa oli ABS-jarrut vakiona kaikissa malleissa. Corollan myynti alkoi elokuussa 1997. Myynti ei sujunut aivan totuttuun tapaan, sillä tällä mallilla Corolla oli myyntitilaston sijoilla 4-7.
Korimalleja oli tarjolla neljä: 3-ovinen FX, sedan, 5-ovinen Liftback ja farmari. Kaikille oli yhteistä keulan muotoilu ja luokkansa lyhin akseliväli (2465 mm), jonka takia takaistuintilat olivat vaatimattomat. Corolla ei itse asiassa ollut kasvanut kooltaan vuoden 1983 jälkeen. Mallivaihtoehdoista Suomessa melko harvinaiseksi jäänyt Liftback koottiin Englannissa.
Suomalaisten suosikki oli tietysti sedan, jonka osuus myynnistä oli noin puolet. Uutta oli sen sijaan se, että 1,6-litrainen nousi nyt Corollassakin suosituimmaksi moottorivaihtoehdoksi. 1,3-litraisessa oli tehoa nyt 86 hv ja 1,6-litraisessa 110. Ensimmäisenä vuotena myytiin myös dieseliä (72 hv).
Corollan keulan muotoilu ilmeisesti karkotti perinteisiä ostajia ja vuoden 2000 alussa palattiin maltillisemmille linjoille. Samassa yhteydessä bensamoottorit korvattiin uusilla VVT-i-moottoreilla (1,4/97 hv ja 1,6/110 hv), joiden ominaisuudet olivat luokkansa ehdotonta huippua.
Vuoden 2000 lopussa Corolla palasi myös dieselmarkkinoille uudella 2.0 D4D -suorasuihkutusmoottorilla (90 hv) varustettuna.
Corollan varustetasot olivat alun perin Linea Vega, Linea Terra, Linea Luna ja urheilullinen G6. Linea Vega oli aluksi hyvin vaatimaton. Esim. sedanin takaselkänoja oli kiinteä. Linea Terrassa oli keskuslukitus ja kuvan melko tyylikäs verhoilu. Linea Lunassa ja G6:ssa oli lämmitettävät sähköpeilit ja keskuslukituksen kauko-ohjaus. Syksyllä 1998 varustelua parannettiin. Vega ja Terra saivat plyysiverhoilun. Vega parani lähes aikaisemmalle Terra-tasolle, keskuslukitusta ei kuitenkaan tullut. Terra sai lämmitettävät peilit ja keskuslukituksen kauko-ohjauksen.
Facelift-mallin verhoilukankaat olivat aikaisempaa tavanomaisemmat. Varustetasot olivat suunnilleen entiset. Vakiona oli kojelautaan istutettu radio ja ajotietokone.

Corollasta oli myös monia lyhytaikaisia erikoismalleja ja varustepaketteja. Esim. takaspoileria ja kevytmetallivanteita tarjottiin vuonna 1998 nimellä Style ja syksyllä 1999 nimellä Spirit (kuva).

Tarkemmat tiedot erikoismalleista varustetaulukon lopussa.

Vakiovarusteet Toyota Corolla Värit vm. 1998
Plussat: Miinukset:
+ kulutus - takaistuintilat
+ suorituskyky - tunnoton ohjaus
+ alhainen melutaso - ajokäytös
+ ABS-jarrut ja airbagit vakiona - keskimääräistä huonompi ruostesuojaus
+ melko hyvä jousitusmukavuus - vaatimaton olemus
+ luotettavuus - niukka mukavuusvarustelu (97-98)
+ edulliset vakuutukset
+ vaivaton kaupunkiauto
Corollasta ei ole juurikaan kantautunut tietoja tyyppivioista. TÜV:n mukaan tyypillisimmät viat ovat kannentiivisteen palaminen ja 1,4-litraisessa kytkimen luistaminen.

Corolla on vaatimaton ja luotettava, perustarpeet täyttävä kulkuväline sille, joka ei kaipaa hyviä maantieominaisuuksia eikä suuria tiloja.

Kahdeksannen sukupolven Corollan myynti päättyi vuoden 2002 alussa, kun ensimmäinen täysin uusi Corolla-malli lähes 20 vuoteen esiteltiin.

takaisin