Ford Escort (1990 - 2000)

 

Viimeinen Escort-sukupolvi esiteltiin elokuussa 1990. Escortin muotoilu oli varsin tuoretta ja akseliväli oli kasvanut ajanmukaiseen pituuteen. Escorteja valmistettiin Saksassa, Englannissa ja Espanjassa, Suomeen Escortit tulivat Saksasta ja viimeiset mallit Focuksen esittelyn jälkeen Englannista.
Escortin korimallit olivat 3- ja 5-ovinen viistoperä, farmari ja Cabriolet.. Lisäksi sarjaan kuului sedan, joka oli aluksi vielä nimeltään vanhan käytännön mukaan Orion. 

Puskureiden punaiset raidat osoittavat kuvan auton olevan CLX-malli.

Escortin moottorit olivat tuttu 1,4-litrainen yksipistesuihkutuksella varustettuna (71 hv), 1.6 EFi (105 hv) ja 1.8 Diesel (60 hv). 1.6-litrainen oli kaikin puolin (sitkeys, kulutus, kestävyys) epäonnistunut viritelmä, joka tuotiin markkinoille, koska uudet 16-venttiiliset eivät valmistuneet ajoissa. Keväällä 1991 tuli lisäksi myyntiin 1.3, jossa oli tehoa 60 hv.
Escortin kasvussa osansa oli saanut myös tavaratila, joka kaikissa malleissa oli nyt luokkansa parhaimmistoa. 

Wagonissa tavaratilaa oli peräti 35 % edeltävää mallia enemmän ja farmarimallin osuus Escort-tuotannosta kasvoi merkittävästi. Vuonna 1991 Escort Wagon oli Suomen myydyin farmari.

Orionin osuus kokonaistuotannosta oli alle 10 %, mutta Suomessa tunnetusti porrasperämallilla on vahvempi asema. Tässä tapauksessa Orionin myynti kuitenkin putosi Escortin kustannuksella Suomessakin.
Escortin perusmalli oli CL. Se oli varsin karu niin varusteluiltaan kuin sisustusmateriaaleiltaan. Tärkeimmät varusteet olivat 2-osainen takaselkänoja ja lämmitettävät etuistuimet.

Escortin kojetaulun muotoilu oli Fordille tyypillinen, mutta hieman vanhahtava.

CLX:n verhoilukangas oli hieman CL-mallia miellyttävämpää, mutta muotoonvaletuilla pehmusteilla varustetut istuimet olivat epämukavat tässäkin mallissa. 

Varusteena oli CL:n lisäksi mm. kierroslukumittari, sävylasit ja täyspitkä keskikonsoli. Äänieristys oli CL-mallia parempi.

Ghia-mallissa oli mm. keskuslukitus, murtohälytin, ohjauspylvään pituussäätö, sähkölasit edessä, takaistuimen keskikyynärnoja ja säädettävä tihkukytkin. Orion Ghiassa oli lisäksi kattoluukku. Ghian erotti korin värisistä puskurin alaosista ja kromiraidoista. Ohjaustehostinta ei ollut edes Ghiassa.
Kesällä 1991 mallisto täydentyi 150-hevosvoimaisella RS 2000 -mallilla. RS 2000:n umpinainen keula oli erilainen kuin muissa Escorteissa ja sisustus sporttinen. Vakiovarustukseen sisältyi mm. ABS-jarrut, kattoluukku sähkölasit ja -peilit, ohjaustehostin ja aluvanteet.
Vuoden 1992 alussa malliston huipulle tuli nelivetoinen Escort Cosworth, jossa oli Sierra Cosworthista tuttua tekniikkaa. Tehoa oli 220 hv. Cosworthin ulkonäkö säilyi entisellään myös facelifteissä. Ulkonäölle tunnusomaista oli jättikokoinen takaspoileri ja ilmanottoaukot konepellissä.
Vuoden 1992 tammikuussa saatiin markkinoille sitkeä 1,8-litrainen Zetec-moottori 105 hv ja 130 hv versioina. Tässä yhteydessä luovuttiin sedan-mallin Orion-nimestä Suomessa. Istuimista oli poistettu haukutut syvät uurteet ja verhoilukankaat olivat entistä tyylikkäämmät. CLX-mallissa oli nyt keskuslukitus, ohjaustehostin ja takaniskatuet. 
Ghiassa uutta oli mm. lämmitettävä tuulilasi, sähköpeilit, kuljettajan istuimen korkeus- ja ristiselän tuen säätö sekä täysin korin väriset puskurit ja peilit. Tehokkaammalla 1,8-litraisella varustetussa XR3i:ssä oli CLX-tason lisäksi murtohälytin, 14" pyörät, karttavalo, sumuvalot, urheiluistuimet, takaspoileri, jäykempi jousitus ja umpinainen RS 2000 -tyyppinen maski.
Elokuussa 1992 Escort koki jälleen parannuksia. Ulkonäkö muuttui merkittävästi keulan ja viistoperämallin takavalojen uuden muotoilun ansiosta. Zetec-moottorista esiteltiin 1,6-litrainen versio, jossa oli tehoa 90 hevosvoimaa. 
Takana uutta oli takavalojen lisäksi leveä takaoven kahva. 

CLX:ssä ja XR3i:ssä oli nyt kuljettajan istuimen korkeussäätö. Ghiassa oli sähkötoiminen kattoluukku, sähköpeilit ja lämmitettävä tuulilasi. Sen sijaan murtohälytin oli poistettu Ghian varusteista.

Keväällä 1994 esiteltiin Escort Si, jonka verhoilu oli voimakkaasti kuvioitu. Varueteena oli CLX:n lisäksi mm. sähkölasit edessä, sumuvalot ja takaspoileri (3/5 ov.).

Samaan aikaan esiteltiin Escort 1.6 Special. Siinä oli CL-tason lisäksi sävylasit, käyntinopeusmittari, keskuslukitus ja 14" pyörät.

Helmikuussa 1995 Escort koki jälleen faceliftin. Muotoja hiottiin enemmän Mondeota muistuttaviksi. Merkittävimmät tekniset muutokset oli tehty alusta rakenteisiin. Ajo-ominaisuudet olivat paremmat, mutta jousitusmukavuus kärsi pintakovuudesta.

Myös äänieristystä oli parannettu. Etuturvavöiden kiristimet ja kuljettajan turvatyyny olivat olleet vakiovaruste jo huhtikuusta 1994 lähtien.

Perusmalli oli Escort Special, jossa oli mm. ohjaustehostin 1,4-litraista lukuun ottamatta ja keskuslukitus 4/5-ovisissa. CLX-mallissa oli korin väriset puskurit, kierroslukumittari, lämmitettävät sähköpeilit ja sävylasit.
Ghia-mallissa oli kromikoriste maskissa ja takana rekisterikilven ympärillä. Siinä oli selvästi enemmän varusteita kuin niukasti varustetuissa perusmalleissa: kattoluukku, sähkölasit edessä, takaniskatuet ja keskikyynärnoja, nahkaratti ja 14" pyörät.
Myös kojelaudan muodot olivat aivan uudet. Sisustuksen laatutaso oli kaiken kaikkiaan selvästi kohonnut. Ghian kojelaudassa oli puujäljitelmäkoristeet. Fordin ovaalinmuotoinen kello oli ensimmäisenä Escortissa. 

Mallistossa oli myös Sport, jonka varustelu oli suunnilleen Special-tasoa.

Vuoden 1998 mallistossa Specialin oli korvannut Delta, jossa oli korin väriset puskurit, keskuslukitus, ajonestolaite, 14" pyörät ja uusi plyysiverhoilu. 

Sportin korvasi GT, jossa oli takaspoileri, sumuvalot, sähkölasit edessä, lämmitettävät sähköpeilit ja urheiluistuimet.

Focuksen esittelyn jälkeen Escort-mallistoa supistettiin. Jäljelle jäi kaksi korimallia: 5-ovinen ja Wagon, kaksi moottoria (1.6 ja 1.8 TD) ja yksi varustetaso Classic. 

Varustelu oli aikaisempia köyhiä perusmalleja runsaampi: Ghia-verhoilu, sumuvalot, sävylasit, keskuslukitus, sähkölasit edessä, kuljettajan istuimen sähkötoiminen korkeussäätö ja takapenkillä keskikyynärnoja ja pääntuet. Vuosimallissa 2000 tarjolla oli vain Wagon entistä varustellumpana.

Vakiovarusteet Ford Escort (pdf)
Plussat: Miinukset:
+ tavaratila - 1.6 EFi ominaisuudet (1990-92)
+ melko suuret sisätilat - viimeistelyn laatu (vm. 1995 asti)
+ jousitusmukavuus - ruostuminen (vm. 1995 asti)
+ suorituskyky (1.8/2.0) - karut sisätilat (CL/CLX)
- istuinten muotoilu (vm. 1995 asti)
- ilman tehostinta erittäin hidas ohjaus
- lämmityslaite
- meluisuus (vm. 1995 asti)
- jarrujen lukkiutuminen
- turvallisuus
Escort sai tyrmäävät arviot autolehdissä ja suosio oli pettymys Fordille. Tehdas myönsi virheet ja mallia parannettiin useassa vaiheessa. Keskeinen kritiikin kohde oli 1,6-litrainen moottori, jonka sitkeysominaisuudet olivat heikot, kulutus litran kilpailijoita suurempi, käyntiääni voimakas ja moottoreita myös meni vaihtoon nopeasti. 

Escort parani mallimuutoksilla, mutta testimenestystä se ei myöhemminkään saavuttanut. Ajo-ominaisuuksien osalta päästiin kyllä viimeisissä vuosimalleissa luokan kärjen tasolle. Kilpailijat olivat kuitenkin viimeistellympiä ja tasaisempia kokonaisuuksia. Jos haluat hyvän auton, unohda Escort. Useimmat ominaisuuksiltaan ja laadultaan paremmat autot tosin ovat hieman kalliimpia käytettynä.

Katsastustilastoissa Escortit sijoittuvat selkeästi keskiarvon huonommalle puolelle. Escortin tyypilliset viat on listattu HS-vikasarjassa. Facelift-mallissa 1995 laatutaso parani merkittävästi. Samalla päästiin eroon 40 000 - 60 000 kilometrin välein vaihdettavasta jakohihnasta. Eräs huomionarvoinen yksityiskohta Escortissa on perusmalleista loppuun asti puuttunut 100 000 km:n näyttö matkamittarissa.

Escortin tuotanto päättyi syyskuussa 2000.

takaisin