Koeajossa Volkswagen Touran 1.6 FSI

 

Taustaa

Opel Zafiran nerokas monikäyttöratkaisu yllätti Fordin ja Volkswagenin, ja nämä jäädyttivät tuolloin omat hankkeensa pienen tila-auton kehittämiseksi ja siirsivät oman markkinoilletulonsa seuraavaan mallisukupolveen. VW Touran perustuu siis syksyllä esiteltävän viidennen sukupolven Golfin tekniikkaan. Touran on saanut Saksassa poikkeuksellisen lämpimän vastaanoton. Kilpailijoita on tullut vuosien aikana jo monilta merkeiltä, mutta Zafira on edelleen mittapuu, johon muita verrataan.

Kori ja sisätilat

Touran on mitoiltaan hieman Zafiraa suurempi: pituutta on 7 cm ja leveyttä 5 cm enemmän. Muotoilu noudattaa täysin VW:n muutaman vuoden takaisia linjauksia. Lopputulos on mitäänsanomaton erityisesti sivuprofiilin ja perän osalta. Polossa oli jo nähtävissä hieman puhdaslinjaisempi kokonaisuus, mutta Touranin muotoiluun ei ole panostettu kovin vahvasti. 

Touran on vakiovarusteisena 5-paikkainen. Kolmannen penkkirivin saa 1160 eurolla. Kolmannet penkit taittuvat lattian tasoon aivan kuin Zafirassa. Touranin mainoslauseen mukaan "vain harvat pystyvät tähän". Kolmannen rivin istuimet soveltuvat lähinnä lapsille, vaikka keskipenkkiläiset hieman tinkisivätkin jalkatiloistaan. Toisella penkkirivillä on useimpien kilpailijoiden tavoin kolme erillistä istuinta. Tilaa on pituus- ja korkeussuunnassa erinomaisesti, suunnilleen saman verran kuin Zafirassa. Leveyssuunnassa tilaa on Zafiraa enemmän, mutta keskipaikan soveltuvuutta aikuisille ei silti voi kehua. Takaistuin on muuten mukava, mutta istuinosan kallistus taaksepäin on jostakin syystä liian vähäinen.

Etuistuimet ovat melko kovat, mutta kokonaisuutena erittäin hyvät eli paljon Zafiraa paremmat. Ohjauspyörä kallistuu yläasennossaan selvästi tavallisia henkilöautoja enemmän vaakatasoon. Näkyvyys ulos on hyvä lukuun ottamatta loivassa olevia etupilareita, jotka aiheuttavat katveen etuviistoon. Kääntöympyrä on oletettua pienempi. 

Tavaratila on useimpia kilpailijoita suurempi ja vastaa kooltaan Zafiraa. Leveyttä on kuitenkin täälläkin Touranissa hieman enemmän. Nostokorkeus on poikkeuksellisen alhainen ja pohja on kynnyksen tasalla.

Moottori ja suorituskyky

Touranin moottorivalikoiman muodostavat aluksi 1.6 FSI, 1.9 TDI (100 hv) ja ominaisuuksillaan VW:n johtoaseman dieseleissä varmistava 2.0 TDI (136 hv). Syksyllä on tulossa 2,0-litrainen FSI (150 hv). Koeajetussa autossa oli 115-hevosvoimainen 1.6 FSI, joka perustuu Golfissa käytettyyn 16-venttiiliseen 105 hv:n moottoriin. Uutta on suorasuihkutus, joka optimaalisesti toimiakseen vaatisi vähärikkisempää polttoainetta kuin Suomessa tällä hetkellä on saatavissa.

1.6 FSI:ssä on tallella entisestään tuttu voimattomuus pienillä kierroksilla. Nopeuden kasvattaminen kakkosella auton liikkuessa pienellä nopeudella jonossa ryömittäessä on vaivalloista. Kiihtyvyydeksi 0-100 km/h luvataan 11,9 sekuntia, mikä tuntuu hieman paremmalta arvolta kuin vaikutelma Touranin suorituskyvystä. Runsaat 1400 kiloa painava auto ei liiku kovin vaivattomasti 1,6-litraisella moottorilla. Autossa on kuusi vaihdetta. Kuutosella auto ei kiihdy, joten se on melko turha. Viitosella nopeus nousee 80:sta 100:aan mukavasti.

Ajettavuus, alusta ja melutaso

Touranin alustan virittämisessä on onnistuttu kiitettävästi. Auto on samaan aikaan hyvä ajaa ja jousitukseltaan mukava. Kaarteissa auton korkeuden tietysti huomaa, mutta muuten ajettavuus on huippuluokkaa. Ohjautuvuus on täsmällistä, ohjaustunto hyvä sähköisestä tehostimesta huolimatta ja suuntavakavuus moitteeton.

Jousitus tasoittaa suuret heitot paremmin kuin ehkä yksikään keskiluokan auto. Poikittaissaumat tulevat läpi jonkin verran. Kokonaisuutena mukavuus on selvästi muita pieniä tila-autoja parempi. Myös äänieristys on hyvä. Erityisesti pienillä nopeuksilla auto lipuu lähes äänettömästi. Suuremmilla nopeuksilla rengasäänet nousevat esiin. Moottori on normaaleilla kierroksilla hiljainen, mutta 3000 kierroksen yläpuolella ääntä alkaa löytyä.

Varustelu, hallintalaitteet ja sisustus

Touranin varustelu on jo perusmallina runsas. Esimerkiksi sisarmalli Audi A3 on köyhemmin varusteltu. Touran Firstlinessä on 6 turvatyynyä, ESP, manuaalinen ilmastointi, kauko-ohjattu keskuslukitus ja radio CD-soittimella. Myös VW on vihdoinkin siirtynyt helppokäyttöisiin kojelautaan integroituihin soittimiin. Varapyörä on lisävaruste, vakiona on kompressori ja paikkausaine.

Trendlinessä (n. 1200 euroa) on myös hyödyllistä tavaraa: lehtitaskut ja "lentokonepöydät" istuinten selkänojissa, ristiseläntuen säätö etuistuimissa, ajotietokone ja ilahduttavasti myös vakionopeussäädin. Kannattavinta on kuitenkin valita Firstline ja siihen vakionopeudensäädin ja ajotietokone yhteishintaan 340 euroa.

Highline (n. 3900 euroa) tarjoaa puolestaan lähinnä koristeita: kevytmetallivanteet, eloksoidut kattokaiteet, tummat takasivulasit, alumiinisomisteet kojelaudassa, nahkaratti, urheilulliset istuimet ja sumuvalot.

Hallintalaitteet eivät herättäneet erityisempiä huomioita, joten ne ovat toimivat. Kytkin on toki VW:n tapaan pitkäliikkeinen, mutta vaihteensiirto toimii Touranissa sujuvasti. Ohjaus on kevytkäyttöinen. Matkustajan turvatyynyn voi kytkeä pois käytöstä avaimella. Ajotietokoneen näytössä on paljon informaatiota ahtaasti sijoitettuna.

Sisustus ei edusta aivan VW:n parasta osaamista. Muodoista päätellen toteutusvastuu on ollut Polo-ryhmällä. Kojelauta on hieman pelkistetty ja erityisesti ohjauspyörä alkeellisen näköinen. Laatuvaikutelma on korkeatasoinen kojelaudan keskiosan halvanoloista muovilaatua lukuun ottamatta. Erilaisia säilytyslokeroita on poikkeuksellisen paljon. VW:n tapaan laadukas vaikutelma ulottuu myös tavaratilaan ja moottoritilaan.

Kilpailuasetelma

Touran on poikkeuksellisen suuri edistysaskel kilpailijoihinsa verrattuna. Auto on erittäin korkeatasoinen kokonaisuus. 1.6 FSI edustaa toki VW:n keskitasoa heikompaa bensamoottoriosaamista, mutta tämäkin heikkous on ratkaistavissa valitsemalla TDI. 1.9 TDI on sitä paitsi hinnaltaan vain 2660 euroa kalliimpi ja tarjoaa varmasti 1.6 FSI:tä paremman suorituskyvyn. 

1.6 FSI maksaa 28 760 euroa. Zafiran perusmalli maksaa ilmastoituna 28 040 euroa. Dieselinä Touran on kuitenkin Zafiraa halvempi, jos tyytyy 5-hengen versioon. Pieniä tila-autoja saa kuitenkin paljon halvemmallakin. Citroën Xsara Picasso 1.6 maksaa vain 21 200 euroa ja ominaisuuksiltaan Touranin jälkeen parasta tasoa edustava Corolla Verso 1.6 Linea Terra 23 040 euroa. Näihin verrattuna Touranin hinta on huomattavasti kalliimpi. Kallis Touran on myös verrattuna oman merkin mallistoon: Passat vastaavilla moottoreilla on Tourania halvempi.

7.6.2003 Timo Nurmela 

takaisin