Koeajossa Volvo S40 2.4

 

Taustaa

Volvo on tehnyt pienemmän luokan autoja pian 30 vuoden ajan. Nämä hollantilaisautot eivät kuitenkaan ole olleet ominaisuuksiltaan ja laadultaan aitoja Volvoja. Uudella S40:llä ei ole mitään yhteistä edeltäjiensä kanssa, vaan se perustuu Fordin pohjalevyyn ja valmistetaan Volvon tehtaalla Belgiassa. S40:n muotoilu on hyvin lähellä S60-mallia, joskin pituudeltaan typistettynä. Henkilökohtaisesti pidän S40:aa luokassaan eräänä tyylikkäimmistä kokonaisuuksista.

Kori ja sisätilat

S40 on kooltaan saman luokan auto kuin Focus ja Mazda 3. Markkinoinnissa sitä pidetään kuitenkin keskiluokan autona, ja myös hinta on keskiluokan autojen tasolla. Sisätiloissa totuus paljastuu. Esimerkiksi uusi Golf tarjoaa paremmat sisätilat. Volvossa ovet ovat hyvin paksut ja sisätilojen kapeus saa tunnelman edessäkin hieman ahtaaksi. Takana tilaa riittää suunnilleen 185-senttiselle, mutta Golfissa polvet eivät ole samalla tavalla kiinni etuistuimen selkänojassa eikä pää ota Volvon tapaan kattoon. 

Tavaratila on pitkä ja kohtalaisen leveäkin, mutta lastausaukko on erittäin pieni. Istuimet ovat Volvon tapaan erittäin miellyttävät niin edessä kuin takana. Aivan yhtä hyvää istuma-asentoa kuin S60:ssa en löytänyt, mutta säätömahdollisuuksia hyödyntämällä optimaalinenkin asento löytynee. Eräs rajoittava tekijä on keskikonsolin reuna, joka osuu polveen. Oviaukon kaarevuus on hieman tiellä autoon laskeuduttaessa. Näkyvyys taakse on samalla tavalla rajoittunutta kuin S60:ssa mm. matalan takalasin takia.

Moottori ja suorituskyky

S40:n moottorivalikoiman muodostavat Fordin 1,8-litrainen bensakone ja 2,0-litrainen Ford/PSA-diesel sekä Volvon 5-sylinteriset 2.4 (140 hv), 2.4i (170 hv) ja 2,5-litrainen T5 (220 hv). Ensimmäisissä autoissa on Volvon moottorit, joista koeajetussa autossa oli 140-hevosvoimainen. 

2,4-litrainen on isommissa Volvoissa hieman laiskan tuntuinen, mutta huomattavasti kevyemmässä S40:ssa moottori vaikutti varsin pirteältä. Moottori on joustava ja sitkeä eikä vaihteita tarvitse turhan paljon käyttää. Rajua suorituskykyä kierroksia käytettäessä ei löydy, mutta normaaliin ajoon moottori tarjoaa paramman suorituskyvyn kuin keskiluokan tavanomaiset 2,0-litraiset. Valitettavasti moottorin tilavuus näkyy kulutuslukemissa ja vakuutusmaksuissa.

Ajettavuus, alusta ja melutaso

Ajettavuus on selkeästi kehittynyt aikaisempaan S40:aan verrattuna. Ajettavuutta voi lyhyesti kuvailla onnistuneella yhdistelmällä Focuksen ja isompien Volvojen ominaisuuksia. Ohjaustunto ei ole keskialueella aivan yhtä hyvä kuin Focuksessa, mutta parempi kuin isommissa Volvoissa. Suuntavakavuus ja kaarreominaisuudet ovat moitteettomat. Ajettavuudeltaan auto on keskiluokan parhaimmistoa ja jämäkkä tuntuma vastaa laatuluokan vaatimuksia.

Jousitus on hieman kovempi kuin S60:ssa. Pienet epätasaisuudet tuntuvat terävämmin. Auton koko huomioiden jousitustakin voi luonnehtia onnistuneeksi.

Meluntorjunnassa Volvo on onnistunut hyvin. Alustaäänet on eristetty yhtä hyvin kuin isommissa Volvoissa. Lopullisen lausunnon voi kuitenkin antaa vasta kesärenkaiden perusteella. 5-sylinterisen moottorin ääni on miellyttävä ja se on eristetty jopa paremmin kuin isommissa Volvoissa. Minkäänlaisia kitinöitä ei esiinny, vaan vaikutelma on laadukas.

Kääntöympyrä on tavanomainen, joten entistä kompaktimmaksi saatu 5-sylinterinen vaihdelaatikkoineen on auttanut asiaa verrattuna kankeampiin isoihin Volvoihin.

Varustelu, hallintalaitteet ja sisustus

Varustelu perustuu Volvon tapaan paketteihin, jotka tässä tapauksessa on nimetty varustetasoiksi. Vakiovarusteena on mm. manuaalinen ilmastointi, 1-levyn CD-soitin, sähkölasit edessä ja takana, 6 turvatyynyä ja luistonesto. Varustetaso 1 sisältää 2100 euron lisähintaan mm. ilmastointiautomatiikan, ajotietokoneen, sumuvalot ja alumiinivanteet. Varustetaso 1 on vakiona T5-mallissa. Varustetaso 2 maksaa perusmalliin verrattuna 3400 euroa ja siinä on mm. vakionopeussäädin, kangas/nahka-verhoilu ja sadetunnistin. 3-tasolla on mm. bi-xenon -valot, sähkötoiminen kuljettajan istuin muistilla ja nahkaverhoilu. Lisäksi pakettina on tarjolla Security- ja Family-paketit. Myös yksittäisten lisävarusteiden valikoima on runsas ja hintatasoltaan enimmäkseen kohtuullinen.

Sisustuksessa hallitsee S40:n tyylikkäin ja eniten kuvattu yksityiskohta, ohut keskikonsoli. Konsoli on parhaimmillaan T5-mallin alumiinivärissä, mutta myös perusmallin tummempi sävy on tyylikäs. Sen sijaan varustetaso 2:n puujäljitelmä näyttää halvalta. Sisustus on muiltakin osilta moderni ja tyylikäs. Erilaisia verhoilu- ja koristeluvaihtoehtoja ja -värejä on tarjolla runsaasti. Sisustuksen viimeistely on laadukas

Hallintalaitteet ovat Volvon parasta osaamista ja tässäkin tapauksessa esimerkillisen selkeät. Isompiin Volvoihin verrattuna uutta on keskikonsolin monitoiminäyttö. Jarrut toimivat ainakin uutena terävästi. 

Kilpailuasetelma

S40 2.4 maksaa perusvarusteltuna 2,4-litraisena 29 800 euroa. Tällä hinnalla se asettuu suunnilleen samalle tasolle 2,0-litraisten keskiluokan autojen kanssa: esim. Mazda 6 maksaa 28 400 ja Avensis 31 600 euroa. Volvo S60:aan jää eroa vastaavasti varustettuna noin 5000 euroa.

Avensikseen verrattuna S40 tarjoaa tyyliä ja laadun tuntua sekä laajan varustevalikoiman. Sisätiloiltaan S40 on parhaimmillaan silloin, kun takapenkkiä ei käytetä täysikokoisten matkustajien kuljettamiseen. Perheautoksi soveltuu myös paremmin hieman myöhemmin Suomeen ehtivä farmarimalli V50.

S40 on ensimmäinen pieni aito Volvo. Se voidaan luokitella premium-luokkaan ja se tarjoaa hinnalleen vastinetta verrattuna vastaavat sisätilat tarjoaviin pieniin perheautoihin.

24.1.2004 Timo Nurmela 

takaisin