Koeajossa Smart Forfour 1.3 Passion
Taustaa
Kuusi vuotta markkinoilla ollut Smart sai suuremman rinnakkaismallin, Forfourin. Nyt Fortwoksi nimetystä pikku-Smartista poiketen Forfourilla on suoria kilpailijoita. Mainoksessa sen kilpailijoiksi on yritetty sovittaa mm. Miniä tai Audi A3:a. Forfour on kuitenkin vain persoonallinen pikkuauto pikkuautojen joukossa ja kilpailijana voidaan pitää Polon, 206:n ja kumppanien ohella sukulaismalli Mitsubishi Coltia.
Kori ja sisätilat
Forfourin ulkonäköön on sovitettu samoja muotoiluelementtejä kuin pikku-Smartissa. Keulassa on muodinmukaisia piirteitä, mutta sivusta ja perästä Forfour on oma persoonallinen itsensä. Itse odottaisin kalliilta pikkuautolta hieman vakavammin otettavaa lookia. Se, mikä toimii 2,5-metrisessä miniautossa ei välttämättä toimi 3,75-metrisen täysikokoisen auton muotoilussa. Huomiota muotoilu ja kaksivärisyys joka tapauksessa herättävät.
Ulkomitoiltaan Forfour on esimerkiksi Poloon verrattuna 15 cm lyhyempi, 3 cm leveämpi ja 2 cm matalampi. Tilankäyttö ei ole erityisen tehokasta vaikkapa Coltiin verrattuna. Takaistuimella on pulaa niin pääntilasta kuin polvitilastakin. Polvitilaa pystyy tekemään siirtämällä takaistuinta normaaliasennosta taaksepäin, mutta tällöin tavaratila käy olemattomaksi. Nimensä mukaisesti Forfour on suunniteltu neljälle, mutta Suomeen se tuodaan kolmen hengen takaistuimella varustettuna. Tilaa kolmelle ei takana kuitenkaan ole, sillä istuimen muotoilu noudattelee pyöränkoteloita. Lisää moitteita voi listata takaistuimen istuinosan mataluudesta ja ahtaasta kulusta takaistuimelle.
Etutilat Smartissa sen sijaan ovat mainiot. Tilaa on enemmän kuin monessa luokkaa isommassa autossa. Passion-varusteluun sisältyvä panoraama-katto vie hieman pääntilaa, mutta tämä ei ole ongelma, kun korkeutta on muuten riittävästi. Etuistuimien suunnitteluun ei ole panostettu kaikkea osaamista. Istuinosa on epäsaksalaisen upottava ja selkänojan kaarevuus tuntuu epämukavalta. Muuten istuinten muotoilu on varsin laimeaa. Ohjauspyörästä puuttuu pituussäätö. Tavaratila on kooltaan lähes pikkuautoluokan tavanomaista tasoa, kunhan takaistuimen polvitilasta tingitään.
Moottori ja suorituskyky
Mitsubishin suunnittelemat bensakoneet ovat 1,1-, 1,3- ja 1,5-litraisia. Keskimmäinen osoittautui 95 hv:n teholukemaan nähden varsin vaisuksi. Vääntöä liikkeelle lähdettäessä kyllä löytyy kohtuullisesti, mutta ohituskiihtyvyys viitosella on aivan olematonta ja auton vauhtiin saaminen vaatii painavaa kaasujalkaa. 1,3-litraisella selviää kaupungissa, mutta kehotan tutustumaan 1,5-litraiseen.
Ajettavuus, alusta ja melutaso
Forfourin alusta on jämäkkä, mutta sitä ei varsinaisesti voi moittia epämukavaksi. Asfaltin pieni epätasaisuus ei tule häiritsevästi esiin, mutta pieniä koloja alusta ei pysty kovin hyvin tasoittamaan.
Forfourin ohjaus on tehostettu sähköisesti, mutta ohjaustuntoa ei voi moittia. Sen sijaan palautusta ohjauksessa ei kaupunkinopeuksissa ole. Smartin kaarrekäytös on mallikasta ja kallistelu vähäistä. Myös suuntavakavuus on auton kokoluokka huomioiden hyvä. Kääntöympyrä on hieman pikkuautojen keskitasoa suurempi. Näkyvyyttä heikentävät leveät A- ja C-pilarit.
Melutaso on pikkuautoksikin korkea. Rengasmelu on tavanomainen, mutta moottorin ääni menee voimakkuudessaan ajoittain sen edelle. Moottori on japanilaistuotteeksi yllättävän karkeakäyntinen kiihdytyksissä ja maantiellä moottorin ääni alkaa käydä hermoille. Myös tuulen suhinoita on melkoisesti.
Varustelu, hallintalaitteet ja sisustus
Pikku-Smartin tavoin varustelu on kaksijakoinen: turvallisuusvarusteita on runsaasti ja lisäksi mukana on monia ylellisyysvarusteita. Toisaalta listalta puuttuu useita tavanomaisia varusteita. Suomen perusmalli on 1-värinen Black Basic, joka siis on aina musta ja lisävarusteeksi saa vain ilmastoinnin ja radion. Normaaliksi perusvarusteluksi voi laskea Pulsen, joka sisältää mm. ESP:n, 4 turvatyynyä, kauko-ohjattavan keskuslukituksen ja sähkölasit edessä. Koeajettu Passion tarjoaa 2700 euron lisähinnalla ilmastoinnin, kevytmetallivanteet, nahkaratin, kuljettajan istuimen korkeussäädön, lasisen panoraamakaton ja etusumuvalot.
Lisävarusteita joutuu hankkimaan. 350 eurolla saa valonpesimet ja sadetunnistimen. 900 eurolla saa sähköpeilit, sähkölasit taakse, takapenkin käsinojan ja ristiseläntuen säädön. 250 eurolla tarjotaan kello ja moottorin lämpömittari. Ajotietokone maksaa 400 euroa, radio alkaen 700 euroa, pääturvatyynyt 390 euroa ja metalliväri 570 euroa.
Sisustus poikkeaa iloisesti perinteisestä pikkuauton harmaudesta. Tarjolla on raikkaita värejä, ja kankainen kojetaulun pinta piristää vaikutelmaa. Muilta osin sisustuksesta jää hieman halpa vaikutelma. Tarjolla on natinaa ja kovaa muovia. Kojelaudan keskellä on radion näyttö, josta ei näe auringossa mitään. Mittarit ovat hauskan näköiset, mutta luettavuudeltaan nopeusmittari on huono johtuen leveästä neulasta ja 10 km/h jaolla olevasta numeroinnista, joka on ahdettu mittarin yläpuoliskolle (180°). Polttoainemittari on muutaman muun pikkuauton tavoin vain suuntaa-antava digitaalipalkkinäyttö. Vaihteensiirto on tahmeahko. Sisustuksen ohella laatuvaikutelmaa alentavat leveät raot korinosien väleissä.
Kilpailuasetelma
Smart Forfour on auto, joka ei tarjoa mitään pikkuautoluokan tavanomaisen tason ylittäviä ominaisuuksia. Pikemminkin helpompaa on luetella asioita, joissa se ei nouse luokan normaalille tasolle. Samaan aikaan sen hinta ylittää luokkaa suurempien autojen tason. Eikä se tarjoa edes hyvää laatuvaikutelmaa. Ehkä Smartin persoonallisuudesta löytyy joidenkin mielestä jotakin kiinnostavaa. Minua se ei kuitenkaan puhuttele. Enemmänkin ymmärrän niitä saksalaisia Smartin omistajia, jotka sijoittavat merkkinsä asiakastyytyväisyydessä huonoimpien joukkoon.
24.7.2004 Timo Nurmela