Koeajossa Alfa 156 GTA
![]()
Taustaa
Heti aluksi haluan huomauttaa, että sivuston luonteen mukaisesti tämäkin koeajoraportti on tehty näkökulmasta, joka ei täysin anna oikeutta Alfa 156 GTA:n kaltaiselle autolle.
Alfa 156 on jo melko iäkäs automalli, mutta edelleen tuoreen oloinen ja ulkonäöltään monien suosikki. Osansa imagon luomisessa on tehnyt 250-hevosvoimainen GTA, joka on tuntuvan hinnanlaskun jälkeen houkutteleva tarjous.
Kori ja sisätilat
Alfa 156:n suunnittelussa suuret sisätilat eivät ole olleet tärkeimpiä tavoitteita. Niinpä takaistuintilat ovat jääneet melko pieniksi. Tila loppuu niin päältä kuin polviltakin. Uusimmat pienet perheautot tarjoavat paremmat tilat, jopa uusi Audi A3. Myös tavaratila on kokoluokkansa pienimpiä ja lisäksi takaselkänoja on sedanissa kiinteä.
GTA:n tapauksessa on kuitenkin todettava, että sen kilpailijoina on autoja (esim. coupe-malleja), joissa tilaa ei ole läheskään näin paljon. Niinpä valintaperusteena saattaa olla lapsille kelvollinen takapenkki ja varsinkin Sportwagonina kohtuullisen hyvät tavarankuljetusmahdollisuudet.
GTA:n istuimet ovat todelliset urheiluistuimet. Aikaisemman koeistumisen perusteella olin tuominnut istuimet epämukaviksi. Nyt löysin kuitenkin kelvollisen istuma-asennon. En siltikään ymmärrä, miksi pitäisi jokapäiväisessä ajossa kärsiä tällaisista istuimista. Niin mukavilta tuntuivat oman auton "sohvat" GTA:n jälkeen. GTA:n puolustukseksi voi sanoa, että istuin ei ole epämukavan matalalla ja pääntilaa edessä on riittävästi.
Moottori ja suorituskyky
GTA:n moottori on 3,2-litrainen, joka on kehitetty Alfan perinteikkäästä 3,0-litraisesta. Viritysaste ei ole mitenkään poikkeuksellisen korkea. Suurin vääntö löytyy 4800 kierroksen kohdalta. Kiihtyvyydeksi 0-100 km/h luvataan 6,3 sekuntia. Käytännössä suorituskyky vastasi hyvin teholukeman kiihtyvyysarvon luomaa ennakkokuvaa.
Maltillinen viritysaste varmistaa sen, että autoa on moottorin puolesta helppo ajaa normaalissa kaupunkiliikenteessä. Kunhan vain varoo painamasta kaasupoljinta liian syvälle.
Ajettavuus, alusta ja melutaso
156 GTA:n ajettavuuden ohitan lyhyesti. Auto on kova, epämukava, täsmällinen ja terävästi ohjautuva. Soralle enkä routavaurioiselle tielle en edes viitsinyt poiketa. Normaalilla asfaltillakin tuli jo riittävä käsitys alustan ominaisuuksista. Eikä edes perusmallinen Alfa ole kotonaan soralla.
Melutaso ei suuresti poikennut tavallisesta 156:sta, joka on hieman luokkansa normaalitasoa meluisampi. Selvästi suurin melunlähde on renkaat. Moottorin ääni on miellyttävä. Vaihteisto on 6-vaihteinen, mutta viitosen välityssuhde on suunnilleen tavanomainen.
Varustelu, hallintalaitteet ja sisustus
GTA tuli markkinoille 156:n uudistumisen yhteydessä, joten siinä on alusta alkaen ollut hyvä turvavarustus, kuten 6 turvatyynyä, ESP ja hätäjarrutustehostin. Mukavuusvarusteita ei ole kovin paljon, mutta ilahduttavaa on se, että monen vastaavan mallin tavoin karsintalinjalle ei ole lähdetty, vaan vakiona on esim. istuinlämmittimet, stereot, automaattinen ilmastointi ja lämmitettävät peilit.
156:n kojelauta on varsin tyylikäs ja muiden kopioima. Hallintalaitteissa on pieniä erikoisuuksia, jotka kuitenkin jäivät taka-alalle. Kytkimen ja vaihteiden käyttäminen on nimittäin poikkeuksellisen hankalaa. Kytkin on myös raskas. Pohjassa pitäminen liikennevaloissa käy työstä. Erityisesti ykkösvaihteen kytkeminen oli vaikeaa kytkemättä ensin kakkosta. Peruutusvaihde on kaukana sivulla kuudesta vaihteesta johtuen. Kytkimen ja vaihteiden käyttöä joutuu harjoittelemaan pitkään ennen kuin tehtaan lupaamia suoritusarvoja voi alkaa tavoittelemaan. Toinen olennainen puute on mittareiden jääminen pahoin ohjauspyörän taakse. Onneksi suomalaiset maantierajoitukset ovat mittarin alaosassa, mutta kierroslukumittarin lukema jää arvoitukseksi.
Kilpailuasetelma
156 GTA maksaa 49 900 euroa. Suunnilleen samalla rahalla kilpailijoita ovat BMW 330i ja Subaru Impreza WRX. Impreza on luonteeltaan lähellä Alfaa, BMW taas huomattavasti tavallisen perheauton kaltainen. Molemmissa on tehoa hieman Alfaa vähemmän. Kilpailijaksi voidaan laskea myös Mondeo ST220, joka on selvästi halvempi ja pienitehoisempi.
En löydä kovinkaan monia asioita, jotka puoltaisivat Suomen oloissa GTA:n hankintaa em. kilpailijoihin verrattuna. Mutta ehkä joillekin riittää se, että autolla olisi nautittavaa ajaa, jos jossakin olisi tasaista tietä.
18.5.2003 Timo Nurmela