Ilmanvastus
Ilmanvastuksesta tuli 1980-luvun alussa suuri mainosvaltti ja autojen kehitystä ohjaava tekijä. Kehitys oli alkanut jo energiakriisin jälkeen 1970-luvun lopulla ja voimistui Audi 100:n tultua markkinoille vuonna 1982. Audin ilmanvastuskertoimeksi ilmoitettiin perusvarusteisena 0,30.
Audia pienempi ilmanvastuskerroin oli ensimmäisenä Renault 25:ssä vuonna 1984 (0.28). Renaultin tulosta sivusivat useiden valmistajien isot mallit, mutta paremman tuloksen (0.26) pystyi esittämään vasta Opel Calibra vuonna 1989. Parantaminen tuli yhä kalliimmaksi.
1990-luvulla kehitys oli enää hyvin hidasta eikä Calibran tulosta pystytty alittamaan. Osa valmistajista keskittyi kauniisiin muotoihin tai suuriin sisätiloihin ilmanvastuksen sijasta ja toisaalta turvallisuus nousi teemana ilmanvastusta tärkeämmäksi. Calibran voittajat syntyivät vasta vuonna 2000: Lexus LS 430 ja Audi A2 3L TDI (0.25).
Tällä hetkellä Lexuksen jälkeen parhaita ovat arvolla 0,26 sedan-koriset MB C, E ja S sekä BMW 5 ja Honda Accord.
Ensimmäinen sarjavalmisteinen aerodynaaminen auto oli vuonna 1934 esitelty Tatra T77. Sen parannetun version T77a:n ilmanvastuskertoimeksi ilmoitettiin ainoastaan 0,212. Todellinen ilmanvastus lienee kuitenkin ollut lähempänä 0,4:ää, jos huippunopeus on ainoastaan ilmoitettu 150 km/h.
Vuonna 1980 eurooppalaisten henkilöautojen keskimääräinen ilmanvastuskerroin oli noin 0,45. Tosin valmistajat eivät aina ilmoittaneet lähellä 0,50:aa olevia arvoja. 1980-luvun uusien mallien kertoimet olivat useimmiten 0,30...0,36, ja 1980-luvun lopussa keskimääräinen kerroin markkinoilla olevissa autoissa oli noin 0,35 ja 1990-luvun lopussa 0,33.
1500 automallin ilmanvastuskertoimet
Pienimmät vastuskertoimet on yleensä isoissa autoissa. Pieneen autoon ei saada yhtä optimaalista muotoa. Ilmanvastuksen kannalta paras muoto on yleensä loivaperäinen.
Ilmanvastuskerroin ei sinänsä kerro auton ilmanvastusta, vaan vastuskerroin (Cw) täytyy kertoa auton otsapinta-alalla (mitä suurempi auto, sitä suurempi pinta-ala). Sen takia pienet autot ovat yleensä kokonaisvastukseltaan kaikkein parhaita.
Ilmanvastuskerroin mitataan tuulitunnelissa, joita on esim. suurimmilla autotehtailla. Täysikokoisessa tuulitunnelissa ilmavirta tuotetaan puhaltimella, jota pyörittävien moottorien teho on muutamia megawatteja.
Varsinkin 1980-luvulla samaa autoa testattiin useissa tuulitunneleissa ja automallille viralliseksi arvoksi ilmoitettiin paras saavutettu tulos. Epäilystä herättävän pieniä ovat monet 1980-luvun japanilaisten, Fiatin ja Renaultin ilmoittamat arvot.
Ilmanvastuksen pudottaminen 0,35:stä 0,25:een pudottaa polttoaineenkulutusta maantieajossa hieman alle litran 100 km:lla. 150 km/h:n nopeudessa vaikutus olisi jo lähes 2 litraa, kaupunkiajossa 0,1...0,2 litraa.
Tyypillisessä keskikokoisessa perheautossa ilmanvastuksen voittamiseen tarvitaan 100 km/h nopeudessa tehoa noin 10 kW, lisäksi noin 5 kW kuluu auton lisälaitteille ja vierintävastuksen voittamiseen..