Syksyllä 1975 esitelty Asconan toinen sukupolvi tarjosi edeltäjäänsä suuremmat sisätilat ja parannetun alustan. Tyylikäs kori oli saatavissa 2- tai 4-ovisena. Urheilulliseen edeltäjäänsä verrattuna Ascona oli nyt entistä enemmän tavallinen perheauto. Suuri osa Asconoista valmistettiin Belgiassa. Mallista oli nyt myös Vauxhall-versio Cavalier, joka kilpaili Asconan kanssa monilla markkinoilla.

Asconan moottorit otettiin Opelin perinteisestä valikoimasta: tarjolla oli 1,2 S (60 hv), 1,6 N (60 hv), 1,6 S (75 hv) ja 1,9 S (90 hv). Moottorit alkoivat olla jo hieman vanhanaikaisia etenkin suuren kulutuksensa takia. Vuonna 1976 korvattiin 1,6 S samantehoisella 1,9 N:llä ja perusmoottoriksi kotimarkkinoille tuli 1,2 N (55 hv). Malliston huipulle tuotiin hyvinvarusteltu Berlina.

Vuoden 1978 mallistoon suurimmaksi moottoriksi tuotiin 2,0 S (100 hv). 1,9 S korvattiin keväällä 1978 2,0 N:llä (90 hv). Syksyllä 1978 asennettiin Asconaan 2,0-litrainen diesel (58 hv), jota oli aikaisemmin käytetty Rekordissa mm. Italian markkinoilla. Samaan aikaan esiteltyyn Golf dieseliin verrattuna moottori oli hyvin vanhanaikainen.

Keväällä 1979 korvattiin 1,2-litraiset uudella 1,3-litran OHC-moottorilla (60 hv). Syksyllä 1979 oli faceliftin vuoro. Muutoksia olivat mm. uudet puskurit ja paremmat etuistuimet. Tehokkain moottori vuoden 1980 mallistossa oli 2,0 E (110 hv), jonka erotti isosta etuspoilerista.

Suurentumisestaan huolimatta Asconan sisätilat olivat edelleen varsin ahtaat. Ajo-ominaisuudet olivat hyvät, mutta ohjaus hidas. Kääntöympyrä sen sijaan oli poikkeuksellisen pieni. Soratiellä ajokäytös oli levotonta. Teknisesti Ascona oli edelleen Opelmaisen yksinkertainen. Esimerkiksi ajovalot olivat hehkulampuilla varustetut ja taka-akselisto jäykkä.

Ascona B oli hyvin suosittu auto. Sitä valmistettiin vuoteen 1981 mennessä yhteensä yli 1,5 miljoonaa kappaletta, vaikka monilla kilpailijoilla oli jo tarjolla etuvetoisia malleja. Suurimoottoriset versiot olivat edelleen suosittuja.