![]() |
|||
| Nissan Micra 1983 | |||
|
Vuosina 1982-83 oli uusien pikkuautojen tulva. Silloin esiteltiin mm. Fiat Uno, Peugeot 205, Opel Corsa ja Nissan Micra. Micra ja Corsa olivat valmistajilleen uusia aluevaltauksia. Cherryn kasvettua seuraavaan kokoluokkaan Nissanilla ei ollut ollut pitkään aikaan pikkuautoa. Uutuustulvassa Micra jäi vaatimattomuudellaan ja tavanomaisuudellaan hieman muiden varjoon. Micran suunnittelussa oli kiinnitetty paljon huomiota auton keveyteen. Paino olikin vain 650 kg. Korissa oli käytetty runsaasti syvälujuusterästä. Micra oli eräs taloudellisimmista autoista. Paino auttoi osaltaan kulutuksen vähentämisessä. Moottori oli 1,0-litrainen, teholtaan nelivaihteisessa mallissa 50 hv ja viisivaihteisessa 55 hv. Moottorin osalta keveyttä oli tavoiteltu mm. kevytmetallisen sylinteriryhmän ja onton kampiakselin avulla. Micran etujousitus oli Cherryä vastaava. Taka-akseli oli jäykkä. Pyöräkoko oli muista uusista pikkuautoista poiketen 12 tuumaa. Ajo-ominaisuuksissa ei ollut kehumista. Suuntavakavuus oli heikko ja jousitus pompottava. Sen sijaan Micra oli erittäin ketterä kaupunkiauto. Vuoden 1989 alussa Micraa uudistettiin melko paljon. Keula sai uuden Nissan-ilmeen ja puskurit modernimmat muodot. Etuistuimet olivat paljon aikaisempaa paremmat ja sisustus tasokkaampi. Pyöräkoko kasvoi 13 tuumaan. Myös etujousitusta uusittiin, ja näillä muutoksilla saatiin kohennusta paitsi mukavuuteen, myös ajo-ominaisuuksiin. Ongelmaksi jäi joustovarojen lyhyys ja alkeellinen taka-akseliston rakenne. Pyöräkoon suurentaminen suurensi kääntöympyrää peräti metrillä. Samalla Micra sai uuden 1,2-litraisen moottorin (60 hv). Ominaisuuksiltaan Micra ei sijoittunut aivan pikkuautojen terävimpään kärkeen. Sisätilat olivat keskimääräistä ahtaammat. Ajo-ominaisuudet ja mukavuus olivat heikkoja. Sen sijaan sen kulutus oli litraa pienempi kuin esim. Corsassa. Myynnillisesti Micra ei menestynyt aivan yhtä hyvin kuin Cherry ja Sunny. Yllättäen sen suosio Suomessa oli parhaimmillaan pitkän malli-iän lopussa. Se jopa nousi suosituimmaksi pikkuautoksi vuonna 1990.
|
|||
| Moottorivaihtoehdot Suomessa: | |||
| Iskutilavuus cm3 | Teho hv, polttoainejärj. | Vuodet | |
| 988 OHC | 50 kk | 1983-91 | |
| 988 OHC | 55 kk | 1983-91 | |
| 1235 OHC | 60 kk | 1989-91 | |
| 1235 OHC | 57 ek (kat) | 1990-92 | |
| Korimallit: | |||
| Korimalli/ovet | Mitat | Paino | |
| Monikäyttö 3/5 d | 230x365-374x156x140 cm | 650-760 kg | |
| Etuveto | |||
| Hintaesimerkkejä uutena: | |||
| Malli | kevät 1985 | kevät 1990 | |
| 1.0 DX (50 hv) | 42 480 | ||
| 1.0 GL (55 hv) | 44 680 | ||
| 1.0 L (50 hv) | 52 600 | ||
| 1.0 LX (55 hv) | 55 900 | ||
| 1.2 LX | 59 800 | ||
| 1.2 Super S | 62 800 | ||
| Takaisin | |||