![]() |
|||
Ford Taurus 1986 | |||
Ehkä merkittävin amerikkalainen autouutuus 1980-luvulla oli Ford Taurus ja sen sisarmalli Mercury Sable. Näillä malleilla Ford siirtyi suosituimmassa kokoluokassa etuvetoon ja samalla pitkän harppauksen modernimpaan suuntaan. Esimakua Fordin mahdollisuuksista oli saatu jo pari vuotta aikaisemmin pienemmistä Tempo/Topaz-malleista. Taurus ja Sable tulivat myyntiin vuoden 1985 lopussa. Taurus/Sable muistutti kuitenkin aerodynaamisen muotoilunsa ansiosta enemmänkin samaan aikaan esiteltyä eurooppalaista Scorpiota. Tauruksen maski oli lähes umpinainen, Sablessa puolestaan läpinäkyvä muovipaneeli täytti valojen välin. Sablen ilmanvastuskerroin (0,29) oli eräs aikansa pienimmistä. Uutuuksien korimallit olivat neliovinen sedan ja viisiovinen farmari. Sedaneissa ei sisarusten kesken ollut yhtään yhteistä koripeltiä, mutta farmarien peräpää oli yhteinen. Sisätilaa oli perinteiseen tapaan tarjolla kuudelle. Moottorivaihtoehdot olivat uudet 4-sylinterinen 2,5-litrainen (88 hv) ja 3,0-litran V6 (140 hv). V6:ssa oli myös uusi 4-vaihteinen automaattivaihteisto. Vuosimalliin 1988 moottorivalikoimaa täydennettiin monissa Ford-malleissa käytetyllä 3,8-litraisella. Siinä ei ollut tehoa enempää kuin 3,0-litraisessakaan, mutta vääntöä oli tarjolla enemmän. Vuosimalliin 1989 tehtiin ulkonäköön pieniä muutoksia: etuvalot uusittiin samoin kuin sedanien takavalot. Lisäksi Sablet saivat etupleksiin valaistuksen. Kiinnostavin uutuus oli kuitenkin 220-hevosvoimainen Taurus SHO, jonka 3,0-litraisen neliventtiilimoottorin oli kehittänyt Yamaha. Amerikkalaisten ja eurooppalaisten automarkkinoiden erilaisista arvostuksista kertoo se, että ABS-jarrut tulivat lisävarusteeksi ensimmäistä kertaa vuosimallin 1990 sedaneihin. Eurooppalaisessa Scorpiossa ne olivat olleet vakiona vuodesta 1985. Vuodeksi 1990 myös kojetaulua oli uusittu. Vuosimalliin 1991 perusmoottorin teho nousi 105 hevosvoimaan. Vuosimalliin 1992 Taurus koki suuria ulkonäöllisiä uudistuksia. Keulan ilme oli selvästi erilainen ja SHO erottui aikaisempaa enemmän muista malleista. Myös sisustuksessa oli pieniä muutoksia ja 2,5-litraisesta moottorista luovuttiin. Sable koki vastaavat muutokset, mutta ilme oli suunnilleen aikaisemman kaltainen. Vuodeksi 1993 manuaalivaihteisen SHO:n rinnalle tuli automaattivaihteinen, jonka iskutilavuus oli kasvatettu 3,2-litraan. Taurus ja Sable olivat poikkeuksellisen hyviä amerikkalaisia autoja. Niissä oli kelvolliset ajo-ominaisuudet, hyvä matkustusmukavuus ja mukavat istuimet. Tilankäyttö oli tehokasta eli niin sisä- kuin tavaratilat olivat suuret. Farmari oli haluttaessa rekisteröitävissä 8 hengellä lisäistuimella varustettuna. Taurus kilpaili vuosia Honda Accordin kanssa USA:n suosituimman henkilöauton tittelistä. Sable jäi selvästi tunnetumman sisarensa varjoon. Seuraavan sukupolven Taurus/Sable esiteltiin kesällä 1995. Vaikka mallisarjan ensiesittelystä oli kulunut jo kymmenen vuotta, uudistukset olivat maltillisia ja autot olivat edelleen tutun näköisiä.
|
|||
Moottorivaihtoehdot Suomessa: | |||
Iskutilavuus cm3 | Teho hv, polttoainejärj. | Vuodet | |
3797 OHV | 140-142 MPi | 89-94 | |
Korimallit: | |||
Korimalli/ovet | Mitat | Paino | |
Sedan 4 d (Taurus) | 269x479-488x180x138 cm | 1310-1590 kg | |
Sedan 4 d (Sable) | 269x485-488x180x138 cm | 1385-1500 kg | |
Farmari 5 d (Taurus) | 269x479-491x180x138 cm | 1400-1525 kg | |
Farmari 5 d (Sable) | 269x485-491x180x138 cm | 1465-1520 kg | |
Etuveto | |||
Hintaesimerkkejä uutena: | |||
Malli | kevät 1990 | kevät 1992 | |
Ford Taurus Wagon GL | 254 900 | ||
Ford Taurus Wagon LX | 289 900 | ||
Mercury Sable GS | 226 900 | ||
Takaisin |