Eurooppalaisten Ford-mallistojen yhdistäminen tapahtui muutamassa vuodessa 1960- ja 70-lukujen vaihteessa. Saksalaiset etuvetoiset Taunukset saivat väistyä perinteisemman tekniikan tieltä syksyllä 1970. Uutta mallia valmistettiin Saksassa nimellä Taunus ja Englannissa nimellä Cortina Mk III. Autojen ulkonäössä oli pieniä keskinäisiä eroja, näkyvimpänä takasivuikkunan linjaus. Taunus/Cortina oli ensimmäisiä eurooppalaisia autoja, joissa oli tarjolla paljon erilaisia varusteluvaihtoehtoja. 

Taunus oli ulkomitoiltaan kilpailijoitaan suurempi auto. Niinpä se tarjosi myös hyvät sisätilat. Muotoilu oli muodikas ja edustava. Tekniikka oli yksinkertaista ja peräisin lähinnä englantilaisista Cortinoista. Taunuksissa oli kuitenkin osittain uudet moottorit. Cortinassa moottorivaihtoehtoina olivat tutut 1,3/57 hv, 1,6/68 hv ja 2,0/98 hv. Taunuksen moottoreista 1,3/59 hv, 1,6/72 hv  ja 1,6/88 hv olivat uusia OHC-moottoreita. 2,0/90 hv ja syksyllä 1971 esitelty 2,3/98 hv olivat 6-sylinterisiä, joita oli käytetty jo suuremmissa saksalaismalleissa.

Keväällä 1974 tehtiin facelift, jossa maski muuttui pelkistetymmäksi. Myös perus- ja L-malleissa oli nyt nelikulmaiset ajovalot. Myös varustelu koki pieniä muutoksia.

Suomessa brittiläinen Cortina oli EFTA-tullisopimusten ansiosta selvästi Taunusta edullisempi auto. Niinpä Cortinaa myytiin ensimmäisinä vuosina selvästi enemmän. Cortina 1600 maksoi aluksi halvimmillaan 12 860 markkaa ja XL-malli 14 760. Taunus 1600 XL:n hinta oli vastaavasti 16 595 mk. Laadultaan saksalainen oli kuitenkin selvästi parempi. Cortinan tuonti Suomeen päättyi faceliftin jälkeen vuonna 1974.

Ajo-ominaisuudet olivat melko hyvät lukuun ottamatta uraherkkää ja käsillelyövää ohjausta Takajousitus oli pompottava ja etupäätä selvästi jäykempi. Melutaso oli tavanomaista hiljaisempi. Istuimet olivat hyvät niin edessä kuin takanakin. Näkyvyys oli heikko erityisesti taakse.