Ford Escort/Orion (1980 - 1990)

Ford Escort LX  1984

 

Odotettu etuvetoinen Escort esiteltiin syksyllä 1980. Siinä oli kilpailijoistaan poiketen pieni porras perässä. Muuten muotoilu oli kilpailijoiden tapaan kulmikas. Teknisesti Escort ei tarjonnut mitään merkittävää, mitä kilpailijoilla ei olisi ollut jo aikaisemmin. Moottoreina olivat Fiestan 1,1- ja 1,3-litraiset ja uusi 1,6-litrainen 79-hevosvoimainen. Escortista esiteltiin pian myös farmarimalli, joka oli vuoteen 1983 asti saatavana ainoastaan 3-ovisena.

Escortin varustelu oli hyvin köyhä ja kaasutinongelmat olivat tavallisia. Takajousitus oli pompottava aivan kuin takaveto-Escortissa. Escortia myytiin kuitenkin melko hyvin. Se valittiin Vuoden autoksi 1981. Sitä valmistettiin paitsi useissa maissa Euroopassa, myös Brasiliassa ja hieman muunnettuna mallina USA:ssa. Escortin myynti lähti hyvin käyntiin, ja miljoonas auto Euroopassa valmistui ennätysajassa, 26,5 kuukaudessa. USA:n vaatimusten ansiosta myös eurooppalainen Escort oli kokoonsa nähden melko turvallinen auto.

Pian Escortin esittelyn jälkeen tuli markkinoille urheilullisempi versio XR3. Siinä oli aluksi 96-hevosvoimainen kaasutinmoottori, mutta vuodesta 1982 110-hevosvoimainen suihkutusmoottori, jolloin mallimerkintänä oli XR3i. Samassa yhteydessä myös jousitusta muutettiin urheilullisemmaksi. Golf GTi oli saanut kovan kilpailijan.

Keväällä 1983 esiteltiin Escortin neliovinen porrasperämalli Orion. Se oli aluksi saatavana vain hyvin varusteltuna GL-mallina ja hinta oli melko korkea. Viistoperäiset autot olivat lisäksi muotia ja niinpä Orionin myynti oli monta vuotta vain noin neljäsosa Escortin myynnistä. Orionin tavaratila oli suuri ja siinä oli monikäyttömahdollisuus. Orionin moottorivaihtoehtoina olivat 1,3- ja 1,6-litraiset bensiinimoottorit sekä uusi nopeakäyntinen 1,6-litrainen diesel (54 hv), joka tuli myös Escort- ja Fiesta-mallistoihin. Vuosina 1983-85 tuotiin Suomeen ja muutamiin muihin maihin Brasiliassa valmistettua Escort LX:ää, jossa oli parempi varustelu, löysä jousitus ja vanhanaikaiset Renault-sukuiset 1344- ja 1558-kuutioiset moottorit. Brasilialaismallien laatu oli heikko ja varaosien saatavuus ongelmallinen.

Vuoden 1984 uutuuksia olivat Escortin Cabriolet-malli ja Escort RS Turbo, joka oli tarkoitettu kisakäyttöön. Sitä sai vain valkoisena ja sen 1,6-litraisessa moottorissa oli 132 hevosvoimaa. RS oli ensimmäinen auto, jonka tasauspyörästössä oli viskokytkin.

Vuoden 1986 alussa modernisoitiin Escort/Orion-mallisto. Konepelti muotoiltiin muodin mukaisesti taittumaan maskin päälle samoin kuin oli tehty Fiestassa pari vuotta aikaisemmin. Myös sisätiloja uudistettiin. Uudistettuun moottorivalikoimaan kuuluivat 1,3/60 hv, 1,4/75 hv, 1,6/90 hv sekä 1,6-litraiset diesel, XR3i ja RS Turbo. 1,4-litrainen oli uusi laihaseosmoottori, joka kulutti hämmästyttävän vähän pienillä nopeuksilla. Syksyllä 1988 esiteltiin uusi 1753-kuutioinen 60-hevosvoimainen diesel, joka korvasi vanhan 1,6-litraisen.

Escortin parhaita ominaisuuksia olivat meluttomuus, hyvät tilat ja viimeistelty sisustus. Pahimpia ongelmia olivat takajousituksen toiminta ja surkeat muuttuvakurkkuiset ("juuttuvakurkkuiset") kaasuttimet. Oli ihmeellistä miksi Fordin yleensäkin piti kehittää omia kaasuttimia ja suihkutusjärjestelmiä, kun toimivia laitteita oli yleisesti saatavissa. Escortin ominaisuuksista verrattuna kilpailijoihin antaa ehkä parhaan käsityksen Auto Motor und Sport -lehden vertailu Escortin tullessa markkinoille. Testissä 6 vuotta aikaisemmin esitelty Golf saavutti 530 pistettä, Kadett 513 ja Escort 465.

Tyypilliseen Fordin tapaan Escortkin oli kilpailukykyisimmillään muutaman vuoden kuluttua ensiesittelystään, kun pahimmat viat oli saatu korjattua. 

Seuraava Escort/Orion esiteltiin elokuussa 1990. Uudet mallit saivat varsin tyrmäävän vastaanoton. Suurimpana murheena olivat vanhat moottorit, joita ei saatu kunnolla viritettyä katalysaattoriaikaan. Niinpä Escortia uudistettiin parin vuoden aikana kahteenkin kertaan ja se sai uudet moottorit ja parannusta turvallisuuteen ja ajo-ominaisuuksiin.

 

Moottorivaihtoehdot Suomessa:
Iskutilavuus cm3 Teho hv, polttoainejärj. Vuodet
1117 OHV 55 k 80-86
1117 OHV 50 k 86-87
1296 OHC 69 k 80-86
1297 OHV 60 kk 86-88
1297 OHV 63 kk 88-90
1341 OHV 58 kk 83-85 (LX)
1392 OHC 75 kk 86-90
1392 OHC 73 SPi (kat) 89-90
1555 OHV 66 kk 83-85 (LX)
1597 OHC 79 k 80-86
1597 OHC 90 kk 86-90
1597 OHC 105 MPi 84-90
1597 OHC 105 MPi (kat) 90-90
1597 OHC 132 MPi Turbo 86-90
1608 OHC 54 D 84-88
1753 OHC 60 D 88-90
Korimallit:
Korimalli/ovet Mitat Paino
Monikäyttö 3/5 d  240x397-405x159-164x133-137 cm 780-1020 kg
Cabriolet 2 d  240x405x164x137 cm 1020 kg
Farmari 5 d  240x403-408x159x134-137 cm 850-930 kg
Sedan 4 d (Orion) 240x419-421x164x133 cm 875-1010 kg
Etuveto
Hintaesimerkkejä uutena:
Malli kevät 1985 kevät 1990
Escort 1.1 3-ov. 51 460  
Escort 1.3 L 3-ov. 59 950  
Escort 1.3 LX 5-ov. 62 480  
Escort 1.6 L 5-ov. 66 490  
Escort 1.6 XR3i 100 630  
Escort 1.3 L Farmari 64 050  
Escort 1.6 D 3-ov. 70 460  
Orion 1.6 L 69 370  
Orion 1.6 Injection 102 350  
Escort 1.3 CL 3-ov.   75 700
Escort 1.4i CL 3-ov.   80 000
Escort 1.6 Laser 5-ov.   91 000
Escort 1.6 XR3i   113 000
Escort 1.6i Cabrio   136 600
Escort 1.6 RS Turbo   136 600
Escort 1.3 CL Wagon   86 800
Escort 1.8 D Laser 3-ov.   99 300
Orion 1.6 Laser   95 700
Orion 1.6i Ghia   117 700
Takaisin