Escortin jälkeen toinen Euroopan Fordin yhteinen mallisarja oli vuoden 1969 alussa esitelty Capri. Alkuperäinen tarkoitus tosin oli ollut valmistaa Capria vain Englannissa. Erona saksalaisten ja brittiläisten Caprien välillä oli vain moottorivalikoima. Caprin tavoitteena oli löytää Euroopasta ostajakunta edulliselle urheilulliselle autolle samoin kuin Mustang oli löytänyt USA:ssa. Pitkäkeulainen Capri olikin yksi näyttävimmistä autoista, joihin tavallisella autoilijalla oli varaa. Lisäksi se tarjosi riittävästi tilaa lapsiperheelle.

Caprin moottorivalikoima oli erittäin laaja. Suomeen tuoduissa brittiautoissa vaihtoehdot olivat 1,3-, 1,6-, 2,0- ja 3,0-litraiset. Saksassa käytettiin omia 1,3-, 1,5-, 1,7-, 2,0-, 2,3- ja 2,6-litraisia V4- ja V6-moottoreita. Capri oli teknisesti yhtenevä hieman myöhemmin esitellyn Cortina/Taunus-malliston kanssa. Taka-akseli oli jäykkä ja tuettu pitkittäisin lehtijousin.

Syksyllä 1972 Caprin uudistuksia olivat mm. ajovalot, takavalot, istuimet ja mittaristo. Moottoreita sekoiteltiin ja esim. saksalaisiin tuli tarjolle 3,0-litrainen ja brittiläisiin saksalaiset 1,6-litraiset. Samalla Saksassa luovuttiin V4-moottoreista Taunuksen OHC-rivinelosten hyväksi.

Vuoden 1974 alussa, kun 784 000 Capria oli valmistettu, esiteltiin Capri II. Se oli teknisesti edeltäjänsä kaltainen, mutta koriltaan hieman pyöreälinjaisempi ja monikäyttöauto. Raideleveyttä oli suurenettu ja korin turvallisuutta parannettu olennaisesti. Capri II säilyi tuotannossa vähäisin muutoksin vuoteen 1984 asti.

Caprin ajo-ominaisuudet olivat melko hyvät. Takapää oli tietysti Fordin tapaan pompottava. Melutaso oli tavanomaista alhaisempi. Suorituskyky ei ollut kovinkaan hyvä 1,3- ja 1,6-litraisissa malleissa, mutta kulutus kohtuullinen. Pääntila takaistuimella ei riittänyt aikuisten tarpeisiin. Tärkeintä oli kuitenkin menevä ulkonäkö.