Ns. Tipo 4 -projektin muut jäsenet Fiat, Lancia ja Saab olivat jo julkistaneet omat mallinsa vuosina 1984 - 85. Projektin viimeistä jäsentä Alfa 164:ää kehitettiin kuitenkin vuoteen 1987 asti. Pininfarinan muotoilema kori oli huomattavasti linjakkaampi kuin kilpailijansa, ja 164 menestyikin vientimarkkinoilla paljon paremmin kuin edeltäjänsä Alfa 90 ja Alfa 6.  Alfa 164:n moottorina olivat 2.0 TS, Lancian 2.0 Turbo ja 3,0-litraiseksi kasvatettu 192-hevosvoimainen V6-moottori. Tämä moottori tuli samaan aikaan myös Alfa 75:een. Alfa 164 oli Alfa Romeon perinteistä poiketen etuvetoinen. 

Alfa 164:ään tuli VM:n 2,5-litrainen turbodiesel syksyllä 1988. Siinä oli tehoa 117 hevosvoimaa ja huippunopeudeksi ilmoitettiin 200 km/h. Muista Alfa Romeoista poiketen 164:ään sai vuodesta 1989 lähtien myös automaattivaihteiston. Italialaiseksi autoksi poikkeuksellista oli 164:n korin muuttuminen täyssinkityksi. Moottorivalikoima täydentyi vuodeksi 1991 yläpäästään malleilla 3.0 QV ja 2.0 V6 Turbo.

Vuoden 1993 mallistoa täydensivät Super-versiot, joiden ulkonäkö oli aikaisempaa rauhallisempi, koska puskurit ja helmapaneelit olivat sileämpiä. Myös kojetaulua ja mittaristoa oli uudistettu.  Samaan aikaan Alfa Romeo esitteli 164:ään  ensimmäiset moniventtiilimoottorinsa: 3,0-litraiset teholtaan 210 hv ja Quadrifoglio-mallissa 230 hv.

Alfa 164 oli ominaisuuksiltaan erinomainen auto lukuun ottamatta laatuongelmia. Varustelu oli ylellinen ja sisätilat suuret. Siinä ei juurikaan ollut sellaisia ärsyttäviä yksityiskohtia kuin edeltäjissään. Tyylillisestikin se oli huomattavasti edellä edellisiä isoja Alfoja. Myyntimenestystä 164:stä ei kuitenkaan tullut.