Seatin historia
Seat 1 Seat 2 Seat 3 Seat 4 Seat 5 Fasa-Renault Chrysler Muut
Seat eli Sociedad Espanola de
Automóviles Turismo perustettiin vuonna 1950. Kolmanneksen omisti Espanjan
valtio, kolmanneksen Fiat ja viimeisen kolmanneksen yksityiset. Valtion
päämääränä oli luoda maahan omaa autotuotantoa ja nopeimmaksi
keinoksi arvioitiin lisenssivalmistus. Omavaraisuutta luotiin kuitenkin
kehittämällä maahan alihankintavalmistusta niin, että lähes kaikki
osat olivat espanjalaisvalmisteisia. Monet alihankkijoista palvelivat
myös samaan aikaan perustettuja Renaultin espanjalaistehtaita.
Seatin ensimmäinen tuote oli Fiat 1400 eli Seat 1400, jonka tuotanto alkoi syksyllä 1953. Yksityisille espanjalaisille 1400 oli kuitenkin liian kallis ja sitä valmistettiin 6 vuoden aikana vain runsaat 1000 kappaletta. Paljon merkittävämpi malli oli kesällä 1957 tuotantoon tullut 600, joka autoisti Espanjan. Autoja tehtiin pitkään vain kotimarkkinoille, ensimmäiset vientiautot menivät Kolumbiaan vuonna 1965. |
![]() |
Seatin keskeisin malli oli siis pitkään 600, joka säilyi eri muunnoksina tuotannossa 17 vuoden ja 800 000 auton ajan. 600 säilyi tuotannossa vielä sen jälkeen, kun Fiat oli sen tuotannon lopettanut ja sitä myytiin monessa maassa Fiatina. Suomessa 600 oli eniten myyty auto 1970-luvun alkuvuosina. Vuosina 1964-67 valmistettiin myös 18 cm pidennettyä neliovista mallia Seat 800. Espanjalaisia erikoisuuksia olivat myös rättikattoinen 600 Descapotable ja pakettiauto 600 Furgoneta Comercial. Seat 1400 korvattiin vuonna 1959 mallilla 1400C, jossa oli vanha 1400:n moottori uuden Fiat 1800:n korissa. Vuonna 1963 moottori suureni ja mallinumeroksi tuli 1500. Viimeisinä vuosina 1500:aa varustettiin myös MB:n lisenssillä valmistetuilla 1,8- ja 2,0-litraisilla dieseleillä lähinnä taksien tarpeisiin. 1500 oli tilava 6 hengen auto ja siitä oli myös farmarimalli ja pickup.
malli vuodet kori aks.väli x pit x lev x kork paino kg moottorit cm3/hv 600 1957-63 2d 200x329x138x135 554 633/21,5, 633/28,5 600D/600E 1963-73 2d 200x330x138x135 575-625 767/32, 767/35 600 Abarth 850 TC 1961-65 2d 200x329x138x135 595 847/52 600D Sedan 1961-64 4d 218x347x138x135 564 767/32 800 1964-67 4d 218x348x138x135 635 767/32 1400/1400A 1953-60 4d 265x431x166x155 1130 1395/44, 1395/50 1400B 1956-59 4d 265x433x166x158 1165 1395/44, 1395/58 1400C 1959-64 4d 265x447x162x148 1065-1200 1395/58 1400C Familiar 1962-64 5d STW 265x447x162x148 1260 1395/58 1500 (1800/2000 Diesel) 1963-72 4d 265x447x162x143 1210-1240 1481/80, 1481/82, 1767D/45, 1988D/55 1500 Familiar 1965-72 5d STW 265x447x162x143 1260-1290 1481/82, 1767D/45, 1988D/55