Englantilaisia

Singer Chamois (1964-70) Singer Gazelle (1967-70)
Rootes-yhtymän merkeistä Singer edusti luksusta. Myös Impin rinnakkaismallissa Chamoisissa sisustus oli tasokkaampi ja varustelu runsaampi. Lisäksi istuimet olivat paremmat. Rinnalle tuli myöhemmin Sport-malli ja Californianin sisarmalli Chamois Coupé. Singerin mallistossa Hillman Hunteria vastasi Vogue ja Minxiä Gazelle. Sen viimeinen sukupolvi esiteltiin vuonna 1967. 427-senttisen auton moottori oli 1,5- tai 1,7-litrainen. Tehokkaampi Vogue oli 3 cm pidempi ja tarjolla myös farmarina. Singer-merkki haudattiin keväällä 1970.
Wolseley Hornet (1961-69) Wolseley 18/85 (1967-72)
Minin porrasperäisiä luksusmalleja olivat Riley Elf ja Wolseley Hornet.  Elfin sisustuksessa oli jalopuuta, Hornetin kojelauta oli muokattu Cooper-mallin vastaavasta. Tekniikka oli täysin sama kuin tavallisissa Mineissä. Moottori oli aluksi 850 ja myöhemmin aina 1000. Hornetia myytiin varsin hyvin, vaikka sen hinta oli samaa luokkaa kuin Mini Cooperin. BMC:n Badge-engineering -käytännön mukaisesti myös 1800 oli tarjolla monella merkillä. Wolseleyn versio tuli kuitenkin vasta 3 vuotta sarjan ensiesittelyn jälkeen. Wolseley 18/85:ssä oli ohjaustehostin vakiona ja ensimmäisenä sarjan autona saatavilla oli myös automaattivaihteisto. Vuosina 1972-75 myytiin 2,2-litraista Wolseley Sixiä, jota myytiin eniten 2200-versioista.
Austin 3 Litre (1967-71) Vanden Plas Princess 1300
Austinin yritys kehittää A110 Westminsterille seuraaja edustusluokkaan oli jo lähtökohdiltaan heikko. Perustaksi otettiin 1800-malli, jonka koria jatkettiin molemmista päistä ja keulalle istutettiin vanhan mallin moottori. Vajaat 10 000 kappaletta valmistettiin.  Vanden Plasit olivat jo 50-luvulta lähtien olleet pääosin Austinien paremmin varusteltuja versioita. Austin 1100:n pohjalta tehdyn Vanden Plas 1100:n seuraaja oli suuremmalla moottorilla varustettu 1300. 1100/1300-sarjan kalliimpia malleja tehtiin myös Riley-, Wolseley- ja MG-merkeillä. Viimeinen Vanden Plas -merkkinen auto oli Allegron pohjalta tehty 1500.
Reliant Rebel (1966-73) Reliant Scimitar GTE (1968-85)
Reliant valmisti perinteisesti urheiluautojen ohella lasikuitukorisia 3-pyöräisiä miniautoja. Vuonna 1966 esitelty Rebel oli ensimmäinen 4-pyöräinen malli. 0,7-litrainen auto oli saatavissa viistoperä- ja farmarimallina. Myöhempiä miniautomalleja olivat mm. Robin, Kitten ja Rialto, jossa käytettiin Minin 0,85-litraista moottoria. Reliantin urheilumalli Scimitar GTE oli 4-paikkainen pystyperäinen 4,4-metrinen monikäyttöauto, ja valmistettu lasikuidusta. Pieniä määriä valmistettiin myös avoautoa Scimitar GTC. Moottori oli Fordin 2994 cm3:nen ja vuodesta 1980 lähtien Saksan Fordin 2792-kuutioinen 136-hevosvoimainen. Vuonna 1988 tuotantoa jatkoi Middlebridge Scimitar Ltd.
Lotus Elan (1962-74) Aston Martin V8 (1969-89)
Vuonna 1962 esitellystä Elan-sarjasta tehtiin vuosien varrella lukuisia versioita. Yhteistä kaikille malleille oli lasikuitukori, erillisjousitus ja Ford-sukuinen 1,6-litrainen twin cam -moottori. Ensimmäiset mallit olivat aina roadstereita, myöhemmin tuli myös umpimalleja. Painoa alkuperäisessä mallissa oli alle 600 kiloa. Aston Martinin tärkein malli oli 20 vuotta V8. Sen moottori oli 5340 cm3:inen, kuten kaikissa Aston Martineissa tuohon aikaan. Vuonna 1977 esitelty tehokkaampi versio oli nimeltään V8 Vantage. Siinä oli tehoa 380 hv, ja huippunopeus 273 km/h . V8 Volante oli puolestaan avomalli.
Sunbeam Rapier (1967-76) Triumph Stag (1970-77)
Hillman Hunterin tekniikkaan perustunut coupe-malli Sunbeam Rapier oli varustettu 79-hevosvoimaisella 1,7-litraisella moottorilla. Myöhemmin rinnalle esiteltiin 93 hv:n H 120 ja 72 hv:n Alpine. Suomessa Rapier tunnettiin nimellä Alpine GT. Michelottin Triumph 2000:een perustuneesta konseptiautosta alkunsa saanut Triumph Stag oli 4,4-metrinen Gran Turismo, jossa oli moottorina uusi 3,0-litrainen V8. Autoon oli saatavana myös kova katto.
Daimler Limousine (1968-90) Daimler Double-Six 2-Door (1975-77)
Massiivinen Daimler Limousine oli kuninkaallisten kulkuneuvo. 5,74-metrinen ja 2100-kiloinen Limousine oli myöhemmin saatavana myös takaosasta rättikattoisena Landaulette-mallina. Limousinea valmistettiin kaikkiaan noin 4300 kappaletta. Moottori oli 4,2-litrainen. 2-Door -mallit ovat monen mielestä Jaguarin ja Daimlerin kauneimpia malleja. Nämä keskipilarittomat vinyylikattoiset mallit olivat tuotannossa vain kaksi vuotta. V12:ssa oli tuohon aikaan tehoa 285 hv. 
Vauxhall Magnum (1973-77) Austin Allegro Estate (1975-83)
HC Vivan tehoversiot nimettiin vuonna 1973 Magnumeiksi. Moottorit olivat 1,8- ja 2,3-litraisia. Tuplavalojen ja mustan takapaneelin lisäksi Magnumien erot Vivaan olivat vähäisiä. Magnumeja löytyy muutamia myös Suomesta. Pari vuotta Allegro-sarjan esittelyn jälkeen mallistoon liitettiin farmari, joka oli sarjan ainoa monikäyttöinen malli. Myöhemmät markkinointi-ihmiset olisivat varmasti nimenneet muita Allegroja mielenkiintoisemmin muotoillun mallin Sportwagoniksi.
Rolls-Royce Silver Shadow II (1977-80) Rolls-Royce Camargue (1975-86)
Perus-Rolls Silver Shadow II ja vastaava Bentley T2 olivat 5,2-metrisiä sedaneja. Silver Wraith II oli Silver Shadowin 10 cm:llä pidennetty versio.  Jousituksena kaikissa malleissa oli Citroënin lisenssillä kaasu-nestejousitus. Nämä mallit oli esitelty vuonna 1965 ja vuonna 1977 tapahtuneiden uudistusten jälkeen mallinimiin oli liitetty kakkonen. Rolls-Royce -malliston loisteliain oli vuonna 1975 esitelty coupe-malli Camargue. Sen kori oli Pininfarinan muotoilema ja selvästi modernimpi kuin muiden Rollsien. Kauniiksi sitä ei välttämättä voi sanoa. Camarguen tuotantomäärät olivat hyvin rajoitettuja. Yhteensä Camargueta valmistettiin 530 kappaletta.
Wolseley 18-22 (1975-75) Triumph TR7 (1975-81)
Myöhemmin Leyland Princessinä tunnettu auto oli vuonna 1975 tapahtuneen esittelynsä jälkeen myynnissä Austinin, Morriksen ja myös Wolseleyn nimellä. Tilava viistoperämalli oli viimeinen Wolseleyn merkillä myyty auto. TR7 oli vuonna 1975 esitelty coupe ja myöhemmin myös cabriolet, jota yritettiin myydä myös USA:ssa. Kori oli kiilamainen ja muotoilu jakoi mielipiteet. Moottori oli 2,0-litrainen. Vuonna 80 tuli markkinoille malli TR8, joka oli TR7:n Rover V8 -moottorilla varustettu versio. 
Sunbeam Ti (1977-82) Morris Ital (1980-83)
Nimellä Chrysler-Sunbeam tunnettiin pieni 4 hengen monikäyttöauto, joka perustui Avengerin takavetoiseen rakenteeseen. Mallit olivat 1.0 LS (928 cm3/42 hv), 1.3 GL (1295 cm3/59 hv), 1.6 GL (1598 cm3/69 hv), 1.6 GLS (80 hv), 1.6 TI (100 hv) ja Lotus (2172 cm3/150 hv). Lotuksella ajettiin myös ralleja, ja sen moottori oli Lotuksen 16-venttiilinen. Muut moottorit olivat vanhoja Hillman Impissä ja Avengerissa käytettyjä. Ajo-ominaisuudet olivat huonot ja sisätilat pienet. tuotanto päättyi vuonna 1982, kun vajaat 120 000 autoa oli valmistettu.  Kesällä 1980 Marinaa uudistettiin ja nimi muutettiin maineen parantamiseksi Morris Italiksi. Muotoilua oli parannellut Ital Design. Italissa oli ajanmukaiset mustat muovipuskurit ja maski sekä isot takavalot. Perusrakenteeltaan Ital oli tuttu Marina. Moottoreina olivat tutut 1,3- ja 1,7-litraiset teholtaan 61- ja 77 hevosvoimaa. Lisäksi aluksi tarjottiin Princessin 2,0-litraista. Coupe-malli jäi pois eli korimalleina olivat neliovinen sedan ja farmari. Samanlainen nimenmuutos tehtiin Princessille, josta tuli Austin Ambassador.
Triumph Acclaim (1981-84) Austin Maestro (1983-93)
Kesällä 1981 esiteltiin viimeinen Triumph-nimeä kantanut auto Acclaim, joka oli itse asiassa porrasperäinen Honda Civic. Mekaaniset osat tuotiin Japanista ja kokoonpano tapahtui Englannissa. Moottori oli Hondan 1335 cm3:nen 70 hevosvoimainen. Vaihteisto oli 5-vaihteinen tai puoliautomaattinen Trimatic (Hondamatic). Maestro oli Metron jälkeen Austin Roverin toinen uusi automalli 70-luvun puolivälin jälkeen. Se oli hieman Kadettia suurempi monikäyttöauto. Moottoreina oli tuttu 1,3-litrainen ja uusi S-sarjan 1598 cm3:n OHC-moottori. Kuvan MG Maestro 1600:ssa tehoa oli 104 hv. Maestron menestys jäi yllättävän heikoksi. Sitä myytiin vain 40 000 - 50 000 kappaletta vuodessa. Rinnakkaismallina oli porrasperämalli Montego.
Rover 213 (1984-89) Vauxhall Cavalier Estate (1982-88)
Triumph Acclaimin seuraaja nimettiin Rover 200-sarjaksi. Mallit olivat 213 ja 216, moottorit vastaavasti 1342 cm3/71 hv ja 1598 cm3/86 hv. Pienempi moottori oli Hondan ja suurempi omaa valmistetta. Rover oli ollut mukana 200-sarjan suunnittelussa, ja se poikkesi selvästi enemmän Civicistä kuin Acclaim. Korimallina oli edelleen vain 4-ovinen sedan. Opel Asconan brittisisar tunnettiin nimellä Vauxhall Cavalier. Erot saksalaiseen olivat vähäisiä, mutta omaperäistä tuotantoa edusti farmarimalli Estate. Sen bensa- ja dieselmoottorit olivat 1,6-litraisia.
De Lorean DMC-12 (1981-83) TVR 280i (1979-88)
GM:n entinen johtaja John De Lorean sai idean valmistaa maailman paras urheiluauto. Tehdas rakennettiin kehitysaluevaroin Pohjois-Irlantiin. Itse auto oli Giugiaron muotoilema melko kulmikas viistoperäinen, lokinsiipiovinen coupe. Moottorina De Lorean joutui tyytymään 2,8-litraiseen PRV V6:een. Auton pinta oli ruostumattomasta teräksestä tehtyjä harjattuja, maalaamattomia levyjä, joiden puhdistaminen oli lähes mahdotonta. Laadunvalvonta oli olematonta ja autoissa oli paljon vikoja. Lopullinen kuolinisku tehtaalle tuli, kun John De Lorean jäi kiinni huumekaupasta. De Loreaneja valmistettiin kaikkiaan vuosina 1981 - 83 kaikkiaan 8600 kappaletta. TVR poisti vuonna 1980 kaikki vanhat mallinsa uuden Tasminin tieltä. Tasmin oli 4,1-metrinen 2-ovinen 2-paikkainen loivaperäinen urheiluauto, jossa olioli Fordin 2,8-litrainen 160-hevosvoimainen moottori. Tasmin-mallisto laajkeni nopeasti mm. avomallilla ja 225-hevosvoimaisella Tasmin Turbolla. Syksyllä 83 tuli Roverin 3528 cm3:n V8:lla varustettu Tasmin 350 (190 hv). Vuodesta 1985 lähtien mallit tunnettiin nimellä 280i, 350i ja 390 SE. Tasmin-sarjan ansiosta TVR:n vuosituotanto nousi 100 auton tasolta 700:aan.
Aston Martin Virage (1988-2000) Bentley Azure (1995-2003)
Birminghamin autonäyttelyssä 1988 Aston Martin esitteli uuden urheiluautonsa Viragen. Se oli muodoiltaan täysin uusi, mutta tekniikka oli osittain samaa kuin V8:ssa. Moottori oli nyt 32-venttiilinen 330-hevosvoimainen. Kangaskattoinen Virage Volante esiteltiin vuonna 90.   Bentleyn coupe-mallit kulkivat nimellä Continental. Hyvin menestyneestä Continental R:stä tehtiin myös avomalli, joka sai nimekseen Azure. Muodonmuutos oli Pininfarinan vastuulla. Moottorina Azuressa oli tuttu 6,75-litrainen ahdettuna versiona (385 hv). Azurea valmistettiin yli 1200 kappaletta.
MGF (1995-2001) Lotus Elise (1995-)
MG-merkki herätettiin henkiin tuomalla markkinoille 2-paikkainen MGF vuonna 1995. MGF oli ensimmäinen kokonaan brittien suunnittelema Rover-suvun auto sitten Austin Montegon. MGF oli keskimoottorinen ja moottori oli 1,8- tai myöhemmin myös 1,6-litrainen. Tehoa oli enimmillään 160 hv. Vuoden 2002 alussa auto koki perusteellisen faceliftin ja nimeksi annettiin MG TF. Lotuksen mallistossa Esprit eli pitkään, mutta halvemmat mallit vaihtuivat lähes yhtä tiheään kuin merkin omistajat. Etuvetoisen Elanin tilalle tuli keskimoottorinen Elise hieman ennen kuin merkki siirtyi malesialaisen Protonin haltuun. Elisen korirunko oli kevytmetallia ja moottori 1,8-litrainen Rover. 2000-luvulla rinnalle tuli umpikorinen Exige ja tehokkaammaksi versioksi Toyotan 192-hevosvoimainen.
Morgan Aero 8 (2000-) Vauxhall Monaro (2002-)
Aero 8 oli Morganin ensimmäinen täysin uusi malli 60 vuoteen. Auto oli edelleen puurunkoinen ja koripaneelit olivat kevytmetallia. Painoa (1130 kg) oli selvästi aikaisempia Morganeja enemmän, mutta BMW:n 4,4-litraisesta V8:sta löytyi myös tehoa niin, että sataseen päästiin alle 5 sekunnissa. Morganin vuosituotanto oli noin 600 autoa. Australiassa jatkettiin Opel Omegan sisarmallien kehitystä vielä Omegan poistuttua tuotannosta. Aussimallien moottorit olivat 3,6-5,7-litraisia. Vuonna 2001 esiteltiin 2-ovinen Monaro, jossa V8:n teho oli nostettu 350 hevosvoimaan. Myöhemmin tuli myös 400-hevosvoimainen versio. Monaro tuli Englantiin nimellä Vauxhall Monaro ja USA:han Pontiac GTO:na.

seuraava>

Ranska  Englanti  Italia  Saksa  Japani  Kaukoitä/USA

Takaisin